Mustaherukka-suklaamousse kakku

Raaka-aineet

suklaakakku pohja
5 kananmunaa
150 g taloussuklaata
2,5 dl vehnäjauhoja
1 rkl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa
200 g voita
2 dl fariinisokeria
mustaherukkaliemi
n 1,5 l mustaherukoita
0,5 dl vettä
sokeria
tuorejuustomassa
400 g tuorejuustoa
4 dl kermaa
250 g maitorahkaa
suklaamousse
200 g tummaa suklaata
mustaherukkamousse
8 kpl liivatelehtiä
kiille
2,5 dl mustaherukka mehua
1 dl vettä
sokeria
4 liivatelehteä

Jaa resepti

Ohje

pohjan valmistus:

Voitele, jauhota kakkuvuoka. Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Sulata suklaa miedolla lämmöllä. Sekoita keskenään vehnäjauhot, vaniljasokeri, leivinjauhe ja suola. Vatkaa voi ja fariinisokeri vaahdoksi ja sekoita jauhojen kanssa. Lisää joukkoon keltuaiset yksitellen suklaasulan ja valkuaisvaahdon kanssa. Paista uunin alatasolla 40-50 min/175 ast.

Tällä ohjeella tulee "normaalikokoinen" kakku, jossa on kuitenkin noin 1/3 ylimääräistä. Sen voi pakastaa seuraavaan kertaan.

Laikkaa jäähtynyt kakku kolmeen kerrokseen. nosta yksi kakkulevy vuoan pohjalle (korkeampi, ns leipomokokoinen vuoka on parempi tai käytä muovikalvoa, kuten kuvassa)

 

Tuorejuustomassan valmistus:

Vatkaa kerma löysähköksi vaahdoksi ja lisää siihen rahka sekä tuorejuusto. Jaa massa puoliksi kahteen kulhoon.

 

Suklaamoussen valmistus:

Sulata suklaa vesihauteessa ja anna sen hieman jäähtyä. Lisää suklaa toiseen tuorejuustomassan puolikkaaseen hyvin sekoittaen. Lisää halutessasi sokeria. Massan tulisi olla paksuhkoa ja "jämähtää" kylmässä ilman liivatetta. Kaada vaahto vuokaa laitetun pohjan päälle ja laita toinen kakkupohja päälle. Siirrä kylmään.

 

Mustaherukkaliemen valmistus:

Laita vesi ja herukat kiehumaan. Keitä siten, että marjojen mehu irtoaa. Kaada siivilään ja painele kaikki mehu irti. Lisää sokeria maun mukaan. Anna jäähtyä ja ota puolet sivuun kiillettä varten.

 

Mustaherukkamoussen valmistus:

Ota ½ dl herukkamehua talteen. Lisää jäljelle jäänyt mehu toiseen tuorejuustoseokseen kevyesti sekoittaen. Lisää sokeria jos tarpeen (riippuu mehun makeudesta). Kuumenna mehutilkkaa senverran, että saat liivatteet sulamaan siihen. Anna seoksen hiemen jäähtyä ja lisää se sitten ohuena norona kokoajan sekoittaen seokseen. Siirrä seos kylmään (saattaa olla hyvinkin löysää). Kun mustaherukka mousse on jäähtynyt mutta on yhä juoksevaa kaada se vuokaan kakkupohjan päälle ja anna jäähtyä n 2-3 tuntia tai yön yli jotta päälle voi kaataa kiilteen.

 

Kiilteen valmistus:

Jatka mehua vedellä ja maista sokerin sopivuus. Keitä tilkka vettä kiehuvaksi ja sulata liotetut liivatteet siihen. Lisää liivate ohuena nauhana mehuun kokoajan vatkaten. Anna kiilteen hieman jäähtyä. Kaada mehu lusikan kautta kakun pinnalle tai lusikoi, jotta kakun pintaan ei tule reikiä. Anna hyytyä muutama tunti.

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit