25 729
25 729

Mansikka-raparperibrita

Raaka-aineet

125 g voita
1 dl sokeria
3 kpl keltuaista
1,5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
Marenki
3 kpl valkuaista
1,5 dl sokeria
Väliin
raparperihilloketta
3 dl vispikermaa
1 rkl sokeria
2 tl vaniljasokeria
Päälle
0,5 l mansikoita

Jaa resepti

Ohje

Vaahdota voi ja sokeri. Lisää keltuaiset yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita keskenään jauhot ja leivinjauhe ja lisää ne taikinaan vuorotellen maidon kanssa.

Levitä taikina ohuehkoksi kerrokseksi voilla tai öljyllä sivellyn leivinpaperin päälle. Älä levitä reunoille asti, sillä taikina leviää vielä uunissa.

Pese vatkaimet välillä ja vaahdota sitten valkuaiset kunnon vaahdoksi. Lisää vaahdottamisen loppuvaiheessa sokeri ja jatka vatkaamista, kunnes marenki on jäykkää ja kiiltävää. Levitä marenki taikinan päälle.

Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia - tarkkaile marenkia, ettei se saa liikaa väriä ja laske tarvittaessa uunin lämpöä hiukan.

Kun pohja on jäähtynyt, leikkaa se puoliksi ja siirrä toinen puolikas tarjoiluvadille. Vaahdota kerma ja mausta se sokereilla. Levitä pohjalle raparperihilloketta (4-5 dl raparperipaloja + 0,5 dl hillosokeria kiehautettuna ja jäähdytettynä) ja puolet kermavaahdosta. Nosta päälle toinen puolikas ja peitä lopulla kermavaahdolla. Koristele (viipaloiduilla) mansikoilla ja vaikkapa sitruunamelissan lehdillä.

 

Pohjan voit paistaa hyvissä ajoin mutta täytä se vasta hetkeä ennen tarjoamista, jotta marenkikerros säilyttää rapeutensa. Pohjan ohje on alunperin Maku-lehden sivuilta. Hilloke kannattaa jättää melko kirpeäksi, sillä marenki tuo kakkuun makeutta.

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit