Kvinoa-papuchili

Raaka-aineet

1.3-1.5 dl kvinoaa
1-2 rkl oliiviöljyä
2 valkosipulin kynttä murskana
1 pieni sipuli hienonnettuna
400 g tomaattimurskaa
300 g tuoreita tomaatteja lohkottuina
1 paprika pienenä kuutiona
1 prk kypsiä mustapapuja (noin 280g)
2 dl maissia
puolikkaan limen mehu
pienehkö avokado
pari rkl tuoretta persiljaa hienonnettuna
Mausteet
hieman alle 1tl chilijauhetta
1 tl kuminaa
1 tl paprikajauhetta
cayennepippuria oman maun mukaan
suolaa & mustapippuria
2 tl sokeria

Jaa resepti

Ohje

Keitä kvinoa suolatussa vedessä, valuta.

Paista hienonnettua sipulia, valkosipulia ja kuutioitua paprikaa pinnoitetussa kattilassa tilkassa öljyä. Sekoita joukkoon keitetty kvinoa, tomaattimurska, kuutioidut tuoreet tomaatit, mausteet ja noin 2 dl vettä. Anna muhia miedolla lämmöllä kannen alla noin 30 minuuttia.

Lisää joukkoon valutetut pavut, maissit, limen mehu, sokeri ja hienonnettu persilja. Anna muhia vielä pari minuuttia. Viimeisenä sekoita joukkoon kuutioitu avokado.

Syö keitetyn riisin tai perunan kanssa. On hyvä myös kylmänä tarjottavaksi esim. tacojen tms dippinä :)

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 2 Kasvishampurilaiset (papupihvit & avokadotahna)
  • 7 2 Uunitortillat kasvistäytteellä
  • 0 0 Mansikka-basilikasorbetti
  • 5 0 Bataatti & paputäytteiset enchiladat
  • 3 0 Kasvischili & paahdetut kurpitsalohkot
  • 1 0 Ateriakastike, kastikepohja

Kommentit

aromaticum
Kvinoasta energiaa arkipäiviin! Kvinoa sisältää kaikkia ihmisen tarvitsemia aminohappoja, mikä on kasvikunnan tuotteelle harvinaista, plus proteiinia, kuituja, rautaa ja magnesiumia :) Todellista superfoodia siis!