5 805
5 805

Pinaatti-Lohipiirakka

1 - 1,5 h

Raaka-aineet

Taikina
6 dl jauhoja
2 kpl kananmunia
2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl maitoa
1 dl vettä
Täyte
200 g lohta kuutioina
200 g raejuustoa
150 g pakaste pinaattia
1 dl kermaa
2 kpl kananmunia
mausteita omanmaun mukaan aromisuola, valkosipulijauhe, rouhittu pippuri

Jaa resepti

Ohje

Aseta ensin uuni lämpenemään 200 asteseen.

1) Voitele tai öljyä vuoka.

2) Sekoita kaikki taikinan aineet yhteen. Saat aikaiseksi aika tahmean ja tottelemattoman taikinan aikaan.

3) Levitä taikina niin tasaisesti kuin vaan saat vuokaan, jos jotain painele taikina reunojen yli niin se ei ala kiristymään takaisin kasaan.

4) Esipaistaa pohjaa kymmenisen (10) minuuttia.

5) Sillävälin kun pohja on uunissa tee täyte valmiiksi.

6) Vatkaa munat ja kerma yhteen.

7) Sulata pinaatti ja lisää se mausteiden kera kermamunaseokseen.

8) Paloittele lohi valmiiksi.

9) Ota pohja pois uunista ja täytä piirakka. Laita pohjalle raejuusto ja asettele tasaisesti sen päälle lohikuutiot. Kaada lopuksi pinaattinen munakerma päälle.

10) Paista uunissa keskitasolla 20-30 minuuttia.

 

Kannattaa antaa jäähtyä ennen tarjoilua.

 

Vinkki! Kyseistä pohjaa on hyvää käyttää kaikkissa suolaisissa piirakoissa. Se on vähän leipämainen, mutta sopii loistavasti piirakoihin, joissa on rasvaisia täytteitä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 8 Feta-pinaattipiiras
  • 1 6 valkosipulipatonki Paavin tapaan
  • 0 0 Hyydytetty luumukakku
  • 2 0 Kinkkupiirakka
  • 26 0 Pinaattipiiras
  • 0 0 Mansikka-basilikasorbetti

Kommentit

Lilid
Kuvan piirakka ei saanut jäähtyä, sillä kotona joutuu syömään heti kun vain kerkeä, kun ei tiedä milloin vauva rupea huutaa. Ja joo huutava vauva ei ole paras apukokki. =)