Äijän spaghettikastike

6 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

500 g hyvää nauta-sikajauhelihaa
1 iso sipuli
1 prk tomaattimurskaa
1 valkosipulin kynsi
1 suippopaprika
juurisellerin pala
iso porkkana
2 rkl vehnäjauhoja
mustapippuria
persiljaa
pestokastiketta
puolikas lihaliemikuutio
ruokosokeria
oreganoa
suolaa maun mukaan
öljyä paistamiseen

Jaa resepti

Ohje

Hankitaan kunnon sikanautajauhelihaa, ei mitään valmiiksipakattua tarjouskamaa, jossa on yleensä epämääräisiä hampaissa tuntuvia kappaleita.

Teen soosit yleensä wokkipannussa, koska sinne mahtuu tavaraa ja liesi pysyy siistimpänä, kun roiskeet jäävät sisäpuolelle.

Porkkana ja selleri raastetaan ja sipuli pilkotaan pieniksi kuutioiksi. Juuresraastetta kypsennetään keskilämmöllä öljyssä viitisen minuuttia ja sekaan pannaan sipulisilppu. Kypsennellään vielä tovi koko ajan käännellen, että sipuli ei pala ja kuullottuu pehmeäksi.

Jos käytössäsi on wok-pannu, siirtele kasvikset reunoille ja lisää jauheliha pienissä erissä keskelle ja ruskista siten, että jauhelihasta ei pääse valumaan lihasnestettä pannulle. Pannun pitää siis olla riittävän kuuma ja lihaa ei lisätä kaikkea kerralla.

Lisätään jauheliha-kasvissekoitukseen yksi tölkillinen tomaattimurskaa, mieluiten Mutti-merkkistä. Koko ajan käännellen lisää pari ruokalusikallista vehnäjauhoja vähitellen. Suippopaprika hienonnetaan ja lisätään.

Tässä vaiheessa voi varovasti lisätä mausteita. Reilusti mustapippuria myllystä, puolikas lihaliemikuutio, valkosipulijauhetta tai valkosipulin kynsi hienonnettuna. Suolaa.Jos haluaa oikein hifistellä, voi lisätä ruokosokeria tai sitten vain aivan tavallista sokeria taittamaan tomaattien happamuutta.

Tuoretta persiljasilppua tai kuivattua. Punaista pestoa 1-2 rkl. Oreganoa, ehkä vielä loraus shirachakastiketta, jos haluaa tulisuutta. Jos kaapista löytyy juustonkannikka, se kannattaa raastaa sekaan antamaan rakennetta so. kastike tarttuu paremmin spaghettiin.

Koko systeemi jätetään ykkösteholle hautumaan kannen alle puoleksi tunniksi tai jopa tunniksi, jos ei ole kova nälkä.

Tarjoillaan spaghetin tai muun pastan kera, päälle parmesanraastetta ja maun mukaan mustapippuria myllystä.

Seuraavana päivänä voi ylijäänyttä kastiketta käyttää vaikkapa pizzapohjan päällä tai perinteisesti keitettyjen perunoiden kanssa.

Buon appetito!

 

 

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 9 Äijän makkaravuoka
  • 4 0 Mango-kookoskana
  • 0 0 Kiireisen naisen ja äidin spaghettikastike ja pasta.13.9.2016
  • 4 0 Keittiötaikaa maistuva kasvis spaghettikastike
  • 12 17 Meidän spaghettikastike 29.8.2019
  • 1 0 Lasagne

Kommentit