Feta-paprikapiiras

8 annosta

Raaka-aineet

250 g täysjyvävehnäjauhoja
150 g voita hieman pehmenneenä
1 tl suolaa
1 (luomu)kananmuna
1-2 rkl kylmää maitoa
Täyte
2 isoa paprikaa
1 pkt leikattavaa fetajuustoa
2 (luomu)kananmunaa
2 dl (luomu)maitoa
1,5 rkl punaista pestoa
yrttisekoitusta, mustapippuria

Jaa resepti

Ohje

Pohja

Sekoita jauhot ja suola keskenään. 

Kokoa jauho keoksi työpöydälle ja tee keskelle syvä kuoppa. Riko kuopan keskelle kananmuna ja lisää siihen myös pehmennyt voi. Nypi taikina sekaisin ja murumaiseksi. Lisää kylmä maito ja vaivaa kunnes seoksesta tulee taikinamaista.

Alusta taikinaa muutama minuutti venyttämällä sitä kämmenellä itsestäsi pois päin. Pyöritä palloksi ja nosta jääkaappiin noin tunniksi ennen käyttämistä. Voit myös taputella taikinasta litteän ja pakastaa odottamaan sopivaa leivontahetkeä! 

Kauli taikina sopivan ohueksi ja pyöreäksi ja aseta voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. (Tai taputtele taikina suoraan vuokaan.) 

Täyte

Huuhtele paprikat ja leikkaa sopiviksi paloiksi. Paistele pannulla öljyn kanssa noin viisi minuuttia. Asettele piiraspohjan päälle. Murenna feta paprikoiden päälle. Rouhi päälle mustapippuria ja ripottele yrttisekoitusta.

Munamaito

Sekoita munat, maito ja pesto hyvin keskenään ja kaada tasaisesti piiraan päälle.

Paista 170-180 asteessa noin tunti tai kunnes pohja on kypsynyt, munamaito hyytynyt ja pinta saanut kauniin värin.

Tarjoile vaikkapa raikkaan salaatin kera lounaaksi tai paista illanistujaisiin :)

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 2 Moussaka Krommin tapaan
  • 9 2 Punajuuripasteijat
  • 8 6 Feta-pinaattipiirakka
  • 0 0 Pulla Quesadilla
  • 7 4 Feta-parsakaalipiiras
  • 14 4 Naudan palapaistikastike

Kommentit