9 154
9 154

Suklaamoussetäytekakku

Raaka-aineet

Taikina:
175 g margarinia
dl sokeria
4 kpl kananmunia
dl vehnäjauhoja
4 rkl kaakaojauhoja
2 tl leivinjauhoja
1 dl vettä
Kostutus:
1 dl sokerilientä
Suklaamousse:
50 g voita
2 rkl tomusokeria
250 g mascarponejuustoa
200 g maitosuklaata
Kuorrutus:
100 g tummaa suklaata
3/4 dl kuohukermaa
1 rkl voita
Reunoille:
2 dl kuohukermaa
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Jaa resepti

Ohje

Tee taikina:

Vatkaa margarini ja sokeri valkoiseksi vaahdoksi.

Lisää kananmunat yksi kerrallaan.

Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon.

Lopuksi vesi.

Kaada uunipellille ja paista 175 asteessa noin 30 minuttia.

Anna kakun jäähtyä.

Jaa kakku kahteen osaan.

Kostuta sokeriliemellä (vettä ja sokeria maun mukaan).

Tee suklaamousse:

Vatkaa juusto, voi ja tomusokeri tasaiseksi massaksi. Lisää sulatettu suklaa. Sekoita kunnolla. Levitä seos toisen kakkupalan päälle ja laita toinen pala päälle.

Tee kuorruyus:

Kiehauta kerma, ota kattila pois liedeltä. Lisää suklaapalat että voi. Sekoita tasaiseksi. Levitä kakun päälle.

Vatkaa kerma, sokeri ja vaniljasokeri vaahdoki ja pursuta reunoille. Anna kakun olla jääkaapissa noin 5 tuntia ennen tarjoilua. (kerman voi laittaa päälle ennen tarjoilua)

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit