Edullinen opiskelijabudjetin thai -ateria (Asian Thai Cuisine)

2 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

4 vettä
5 pkt Mama Authentic Thai taste - Oriental Style Instant Noodels
227 g X-tra Herkkusieniä
320 g Uncle Ben's Sweet & Sour Original -hapanimelä -kastike

Jaa resepti

Ohje

Tausta ja lähtökohdat

Aina ei jaksa raskaan koulupäivän tai opiskelusession jälkeen käyttää paljoa aikaa ruoan valmistukseen, mutta silti haluaisi syödä täyttävän ja maukkaan aterian. Aluksi vähän taustaa.

Suhteeni aasialaiseen keittiöön

Kun tutustuin aasialaiseen ruokakulttuuriin kiinalaisen keittiön kautta, ihastuin friteeratun kanan lisäksi hapan -imelä -kastikkeeseen. Shanghain keittiö eli itäkiinalainen keittiö valmistaa makeampia ruokia, kuin esimerkiksi kantonin keittiö, joka on lähinnä kiinalaista ravintolaa maailmalla. Kantonin keittiö lienee kuuluisin kiinalaisista keittiösuuntauksista?

Kyllästyttääkö jo nuudelien syönti? Helppoa ja edullista kuitenkin

Nuudelithan on opiskelijan perusruokaa ei sen tähden, että ne olisi myös edullisia, mutta nopeasti valmistettavia ja niitäkin kun tarpeeksi syö, tulee ravituksi. Olen hyvän ruoan ja juoman ystävä, ja tykkään toisinaan nautiskella ajan kanssa, mutta toisinaan pitkän päivän päätteeksi tai opiskelusession jälkeen haluaa nopeaa syötävää.

Valmistus -prosessi

Valmistusprosessi alkaa kiehauttamalla vesi kattilassa, ja lisäämällä 5 pakettia Mama Authentic Thai taste -nuudeleita kiehuvaan veteen. Kiehautus ei kestä kauaa. Halutessaan voi hapanimelä -valmiskastikkeenkin kiehauttaa toisessa kattilassa hetken ajan, jos tykkää. Mutta kuitenkin niin, että nuudelit ja kastike olisi jotakuinkin samaan aikaan valmiita. Kastike menee kylmänäkin, mutta kiehauttamalla makuja irtoaa enemmän, jos ei kastiketta kiehauta liian pitkään.

Uncle Ben's Sweet & Sour Original -hapanimelä kastikkeessa on Thai -ruokaan sopivia kasviksia, joten niitä ei tarvitse lisätä enää. X-Tra -herkkusienet tuo ateriaan ruokaisuutta ja makua, vaikka tölkkisienistä onkin kyse. Sienitölkistä kannattanee valuttaa neste pois ainakin enimmäkseen. Halutessaan sieniä voi käyttää paistinpannulla joko voissa tai öljyssä, mutta olen myös lisännyt sienet kylmänä ateriaan, ja maku on ollut aivan sopiva.

Annostelu

Lautaselle asetetaan pohjalle höyryävät nuudelit, päälle sienet ja valmiskastike -astia jaetaan puoliksi kahdelle annokselle. Ja ateria onkin jo valmis nautittavaksi. Tämän reseptin raaka -aineet on mitoitettuna kahdelle aterialle.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Thai curry kastike.
  • 5 9 My Thai Lihapullat
  • 0 0 Edullinen kala-kasvis-ruoka
  • 5 0 Lohta mango-kermakastikkeessa
  • 7 2 Zucchini frittata thai twistillä
  • 9 2 Thai kana-nuudelikeitto

Kommentit

jere.sumell
Olen nyt jonkun aikaa valmistanut tällä reseptillä nopean ja maukkaan aterian, ja tykkään syödä kylmänäkin.