Punajuurisämpylät/leipä

20 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

4 dl vettä
reilu 1 dl punajuuripyrettä/moussea*
1 ps kuivahiivaa
1 rkl suolaa
1 luraus siirappia
3 dl sämpyläjauhoja
n.7+1 dl vehnäjauhoja
n.1 rkl oliiviöljyä

Jaa resepti

Ohje

*Punajuuripyreeni oli aiemmalta ruoalta jäänyttä, sitä oli 1-1,5dl, en mitannut. Pyreessäni oli kermaa ja tuorejuustoa sekä tietenkin mausteita. 

Sekoita sämpyläjauhot ja noin 6dl vehnäjauhoista kuivahiivaan. Lisää punajuuripyreeseen neste ja lämmitä ne noin 40 asteiseksi. Oman taikinani tein monitoimikoneella koska taikinan on tarkoitus olla hyvin, hyvin löysää.. Kun olet sekoittanut jauhot, lisää punajuurineste, siirappi, öljy ja suola samalla vatkaten. Vaivaa ja lisää desi jauhoja, jätä yksi desi sämpylöiden ja leivän työstämiseen. 

Vaivaa taikinaa 5-15 minuuttia ja laita tämän jälkeen kohoamaan 30-60min kunnes taikina on kohonnut ainakin kaksinkertaiseksi ja on mukavan säikeistä.

Levitä taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa hyvin kevyesti, siten että pystyt jotenkuten muotoilemaan. Puolita ja tee toisista sämpylöitä ja toisesta leipä. Omat sämpylät tein niin että pyöritin pötkön josta leikkasin siivuja jotka sitten jauhotetulla alustalla taputtelin pyöreäksi ja laitoin leivinpaperoidulle pellille. Leivän laitoin jauhotetulle pitsakivelle. Kohota sämpylöitä ja leipää niin että kun painat sormella, taikina kimmahtaa takaisin. 

Paista sämpylöitä +225 ylätasolla noin 10-15min ja leipää +200 alatasolla noin puolisen tuntia. Kun kopauttaa leivän/sämpylöiden pohjaa se tuntuu "kumisevalta" jolloin ne ovat kypsiä. Sämpylöistä tuli hyvin pehmeitä mutta leipä teki mukavan rapean kuoren varsinkin alaosaan pitsakiven ansiosta, voit myös voidella leivät vedellä tms ja lisätä päälle siemeniä, sormisuolaa, juustoa...

Valmistusaika on suuntaa antava johon ei ole laskettu punajuuripyreen tekemistä. Annosmäärä on myöskin suuntaa antava, itselleni tuli iso leipä ja noin kymmenen sämpylää. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 0 Mango-kookoskana
  • 6 5 Pataleipä
  • 0 0 Sämpylät 5. 27.9.07
  • 8 6 Hevosen ulkofilettä "Smack the pony" ;)
  • 0 4 Ryynit talteen sämpylät
  • 3 3 Porkkanapatonki

Kommentit

Taskuvenus
Kun taikinan jättää oikein löysäksi leivän rakenteesta tulee hyvä :) Nämä leivät ja sämpylät yllättivät koska olivat vielä seuraavanakin päivänä ihan kuin uunista tulleita, todella mukava maku ja koostumus!