19 563
19 563

Kana-herkkusienirisotto koskenlaskijajuustolla

5 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

450 g maustamattomia kananfileesuikaleita
1 sipuli
2-5 valkosipulinkynttä (oman maun mukaan, itse käytän 5)
1 tuore chili
3 prk kokonaisia herkkusieniä
250 g koskenlaskijajuustoa
10 dl vettä
1 kanaliemikuutio
1 lihaliemikuutio
4 dl risottoriisiä
25 g voita
suolaa, rouhittua mustapippuria
parmesan-juustoraastetta

Jaa resepti

Ohje

Silppua sipuli ja chili, paloittele koskenlaskijajuusto ja kuori valkosipulinkynnet. Laita vesi ja liemikuutiot kattilaan, kuumenna kiehuvaksi. Kun neste kiehuu, vähennä lämpö ykköselle. Laita kanasuikaleet kuumaan kasariin, mausta suolalla ja pippurilla ja ruskista niitä hetki. Lisää sipuli, anna kuullottua pari minuuttia. Lisää murskattu valkosipuli ja chili, kuullota pieni hetki. Lisää herkkusienet ja risottoriisi, sekoita kunnes riisi on läpinäkyvää. Lisää lientä yksi tai kaksi kauhallista kerrallaan, sekoita, anna imetyä kunnolla ja toista. Liemen lisäämisen välissä laita kansi kasarin päälle ja pidä lämpö kolmosella tai kakkosella. Kun viimeinen erä lientä on melkein imeytynyt, lisää koskenlaskija juusto ja voi, maista ja mausta tarpeen mukaan. Kun kypsää, lisää runsaasti parmesan-raastetta joka annokseen.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Astetta stydimpi kana-sienirisotto
  • 1 0 Jauheliha-herkkusieni risotto
  • 27 1 Kana-pekoni-risotto
  • 7 0 Hawaijinpata
  • 0 0 Kanapastasalaatti
  • 2 0 Porsaanfileetä luumukastikkeessa

Kommentit

tina-hki
Tämä resepti tuli siitä, kun eräänä sunnuntai-iltana en jaksanut lähteä kauppaan, mutta nälkä kaihersi. Kolusin siis kaapit ja jääkaapin läpi, ja improvisoin tämän ruoan löytyneiden ainesten perusteella. Syntyi tämä resepti! Nyt jo kuukausia ollut suosikki, jota teen aina silloin tällöin.