3 948
3 948

Pekoni churroja

30 - 60 min

Raaka-aineet

2 dl vettä
80 g voita
½ tl savupaprikajauhetta
ripaus suolaa
n 4 siivua pekonia
2 dl vehnäjauhoja
2 kanamunaa
1 lit rypsiöljyä tai vastaavaa

Jaa resepti

Ohje

Leikkaa saksilla pekoni pieniksi ja paista ne pannulla aika rapeiksi.

Pistä kattilaan vesi ja voi sekä mausteet ja anna kiehahtaa kunnolla että voi on kokonaan sulanut. Lisää jauhot sitten kaikki yhdellä kertaa ja sekoita voimakkaasti niin kauan että irtoa kattilan reunoista ja muodostuu pallo. Ota liedeltä pois ja anna jäähtyä hetki. Lisää sitten kanamunat yksitellen ja voimakkaasti sekoittaen, viimeiseksi pekoonit ja taas sekoitetaan voimakkaasti että kaikki ovat hyvin sekaisin ja taikina kiiltävää. Laita taikina pursoitinpussiin ja leikkaa haluamasi kokoinen aukko tai ota kahdella lusikalla pieniä palloja, tämä on ihan mielikuvitusta minkä laisia haluaa.

Kaada öljy joko pataan tai kuumuutta kestävään kattilaan ja lämmitä sopivan kuumaksi, voit testata koepalalla kuumuutta jos n minuutissa tulee kauniin ruskea niin silloin on hyvä. Pursoita ja leikkaa saksilla sopivan kokoisia. keitä n 3 min tietysti koosta riippuen. Nosta valmiit churrot reikäkauhalla talouspaperin päälle että ylimääräinen öljy imeytyy pois. (muista olla varovainen kuuman öljy kanssa.

Dippikastike on sitten taas vain mielikuvitusta. Minä laitoin smetanaa, valkosipulia, suolaa ja chiliä, päälle vähän puolukkahunajaa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 5 Pekoni & purjokastike 8.9.2016
  • 1 1 Pekoni sieni piirakka
  • 1 3 Pekoni pyttipannu
  • 1 0 Pekoni nakkikeitto
  • 0 0 Pienet mangopannukakut
  • 2 1 Pekoni jauhelihakastike

Kommentit

naija
Churroja on monen monen laisia ja jokaisella emennällä/isännällä on juuri se oikea espanjassa,!!! Kaikki eivät ole kirjoitettu lehtiin tai kirjoihin ne ovat muistissa omassa päässä, ihan niin kuin meillä on se ihka oikea karjalanpiirakka esim. Nämä ovat hyviä ja vaihtelua sille makealle churrolle;o))