17 043
17 043

Aurinkoinen kevätkakku

12 annosta 1 - 1,5 h

Raaka-aineet

6 Kananmunaa
2 dl Sokeria
1 1/2 dl Vehnäjauhoja
1 dl Perunajauhoja
1 tl Leivinjauhetta
1 dl Maito
2 tl Vaniljasokeria
3 dl Kuohukermaa
1-2 rkl Sokeria
1 tl Vaniljasokeria
3/4 dl Hyytelösokeria
1 dl Vettä
1-2 prk Persikoita sokeriliemessä
Mansikkahilloa ( Drottingholm paras )
3 Banaania
Hopeakuulia, appelsiininmakuista nomparelleja
Sitruunamelissan lehtiä

Jaa resepti

Ohje

Pistä uuni 175 astetta ja ritilä alatasolle.

Voitele ja korppujauhota kakkuvuoka.

Vatkaa kananmunat ja sokeri vaahdoksi ( n. 3-5min)

Sekoita perunajauhot ja vehnäjauhot + leivinjauhe +vaniljasokeri KESKENÄÄN.

Siivilöi jauhoseos munavaahtoon varovasti käännellen.

Kaavi vuokaan ja paista 30-35 min ( uunit ovat erilaisia, kokeile varvulla kypsyys tai hammastikulla) 

Kumoa hiukan jäähtyneenä leivinpaperille. (Pohjan muuten voi tehdä edellispäivänäkin)

Kun pohja on jäähtynyt:

Leikkaa se varovasti kolmeen osaan, sahateräveitsi paras minusta siihen hommaan.

Nosta alin kerros kakkuvadille.

Pistä persikat siivilään valumaan.

Vatkaa kerma, lisää siihen sokeri ja 1 tl vaniljasokeria.

Sekoita maito ja 2 tl vaniljasokeria hyvin.

Kostuta alinta kakkuvadilla olevaa pohjaa (levyä) vähän vaniljamaidolla (paras tapa on kostuttamiseen käyttää pullasutia)

Lapa pohjan päälle kermavaahtoa, (muista että sitä on hyvä jäädä seuraavaan kerrokseen ja sivuille)

Laitan mansikkahilloa sopivasti, ei liikaa :)

Leikkaa päälle banaanisiivuja 1 1/2.

Laita toinen kerros ja tee samoin ,aloita kostuttamalla vaniljamaidolla J. N.E.

Lisää hillo ja banaanit laita kansi päälle lopuksi.

Kostuta sitäkin vähän vaniljamaidolla.

Kiehauta vesi ja lisää siihen hyytelösokeri, vispaa koko ajan 1-2 min. ja laita jäähtymään.

Leikkaa persikat lohkoiksi ja asettele kaakun päälle mielesi mukaan.

Lisää jos haluat sitruunamelissan lehtiä ja hopeakuulia päälle.

Lusikoi hedelmien päälle hyytelösokeriliuos eli kiille.

Lisää loppu kermavaahto sivuille ja heitä muutamia nomparelleja koristeeksi.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

  • 11 2 Aurinkoinen appelsiini kääretorttu/leivos
  • 9 7 Aurinkoinen kevätkakku
  • 3 13 Aurinkoinen persikka-rahkatorttu
  • 1 0 Samettinen passionjuustokakku
  • 2 4 Aurinkoinen aamupuuro
  • 0 0 Passion-rahkapiirakka

Kommentit