Raaka-aineet
1 pkt | naudanjauhelihaa |
500 g | perunoita |
1 | punasipuli |
2 | porkkanaa |
noin 100 g | lanttua |
0,5 | kurkkua |
1 prk | ranskankermaa |
2 | valkosipukinkynttä |
4 rkl | korppujauhoja |
1 | muna |
suola | |
mustapippuria | |
2 tl | oreganoa |
1 tl | basilikaa |
50 g | voita |
rakuunaa | |
oliiviöljyä |
Ohje
1. Säädä uuni 175 asteeseen.
2. Kuori 500 g perunoita, ½ punasipuli, 2 porkkanaa, 100 g lanttua ja leikkaa pieniksi kuutioiksi.
3. Sulata paistinpannulla voita ja ruskista vihanneksia noin 15 minuutin ajan miedolla lämmöllä, mielellään kannen alla.
Mausta suolalla ja valkopippurilla.
4. Tee tällä välin mureketaikina jauhelihasta.
5. Sekoita keskenään 4 tl korppujauhoja ja 1 dl vettä. Sekoita joukkoon 1 muna sekä 1 tl suolaa, ½ tl mustapippuria, 2 tl oreganoa, ja 1 tl basilikaa.
6. Anna seoksen turvota hetki ja sekoita jauheliha ja korppujauhoseos mureketaikinaksi.
7. Jaa taikina kahdeksaan osaan ja pyöritä ne kääryleiksi.Laita kääryleet uunipellille ja anna paistua noin 10 minuuttia.
8. Raasta ½ kurkkua raastinraudalla ja pilko 2 valkosipulinkynttä pieniksi paloiksi. Sekoita 1 prk ranskankermaa tsatsikiksi kurkkuraasteen ja pilkottujen valkosipulinkynsien joukkoon. Mausta suolalla ja pippurilla.
9. Viipaloi 3 tomaattia ja ½ punasipulia tomaattisalaatiksi. Levitä tomaatit ja punasipuli lautaselle ja mausta mustapippurilla ja hippusella rakuunaa. Salaatin päälle voit kaataa hieman oliiviöljyä.
10. Tarjoile jauhelihakääryleet paistettujen juuresten tsatsikin ja tomaattisalaatin kera.
Samankaltaisia reseptejä
- 5 5 Mehevät kyljykset juuresten kera
- 0 1 Kermainen sienirisotto paistettujen tomaattien kera
- 1 3 Bataatti-perunamuusi paistettujen silakoiden kera
- 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
- 2 0 Kermainen sienirisotto paistettujen tomaattien kera
- 4 2 Pekoniin käärityt jauhelihakääryleet kermassa haudutetun punakaalin kera