Jauhelihaperunalaatikko

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

perunaa
porkkanaa
5 dl maitoa
2 kpl kananmunia
suolaa
pippuria
basilikaa
persiljaa

Jaa resepti

Ohje

- Uuni päälle n. 225 asteeseen.

- Kun uuni lämpenee voi sillä aikaa kuoria sekä perunat että porkkanat. Kuorimisen jälkeen perunat ja porkkanat siivutetaan mahdollisimman ohuiksi.

- Paista jauhelija (voi lisätä tässä vaiheessa suolaa jos haluaa)

- Voitele vuoka ja lado perunoita sekä porkkanoita vuoan pohjalle ohut kerros. Sitten siihen päälle jauheliha jne. Kuin lasagnea tekisi.

- Kun perunat, porkkanat ja jauheliha on ladattu vuokaan on aika tehdä munamaito. Itse laitan ohjeessa olevia mausteita oman maun mukaan munamaidon sekaan ja kaadan sitten seoksen vuokaan perunoiden, porkkanoiden ja jauhelihan seuraksi. Mausteita voi käyttää ihan oman makunsa mukaan. Itse en pidä sipulista, joten siksi tässäkään ohjeessa sitä ei ole.

- Vuoka uuniin ja se saa siellä olla tunnista puoleentoista tuntia riippuen siitä paljonko vuoassa on tavaraa. Yleensä annan ruan levätä uunissa melkein puolitoistatuntia. Jos pinta alkaa olla jo ruskea laitan levinpaperia suojaksi ja jätän uuniin muhimaan. Mitä pidempään se siellä muhii sitä mehukkaampaa tulee. Ja jos on ylijäämä juustoa kaapissa niin päälle vaan ;) Tulee herkullista.

- Nautiskellaan salaatin tai porkkanaraasteen kera.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 1 Juustoinen Jauhelihaperunalaatikko
  • 5 1 Juustoinen Jauhelihaperunalaatikko
  • 18 19 Jauhelihaperunalaatikko
  • 1 2 Jauhelihaperunalaatikko
  • 2 0 Porsaanfileetä luumukastikkeessa
  • 0 0 Mansikka-basilikasorbetti

Kommentit

CatherinB
Hyvä helppo mutta ei niin nopea ruoka. ;)