8 219
8 219

Mansikkatäytekakku

12 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

1 sokerikakkupohja (linkki)
2 dl greippimehua
1 mansikkatäyte (linkki)
4 dl vispikermaa
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sokeria
1 pss kakkukiillettä
400 g pakastemansikoita (suomalaisia!)
½ prk lemon/lime curd

Jaa resepti

Ohje

Valmista sokerikakkupohja ohjeen (linkki) mukaan, anna jäähtyä hyvin. Valmista mansikkatäyte ohjeen (linkki) mukaan. Leikkaa täytekakkupohja kolmeen osaan. Kostuta täytekakkupohja haluamallasi nesteellä, itse käytän yleensä sitruuna/greippimehua tuomaan vähän happamuutta. Levitä ensin pohjaosaan hieman lemon curdia. Laita sitten puolet mansikkatäytteestä tasaisesti lemon curdin päälle. Laita täytekakun keskiosa täytteen päälle ja kostuta se samalla tavalla greippimehulla. Toista täytteiden laitto. Aseta lopuksi kakkupohjan päällisosa ja kostuta sitäkin mehulla. Yleisohjeena voisin sanoa että kostuttaa enempi päällistä kuin pohjaa koska kosteus valahtaa aina hieman sinne pohjaan päin. Mansikkatäytteestäkin irtoaa kosteutta joten malttia kostuttamiseen :) Levitä mansikat kakun päälle. Jos käytät pakastettuja mansikoita, niin levitä ne jäisinä.  Valmista kakkukiille pussissa olevan ohjeen mukaan, kiehauta 2,5 dl vettä ja kaada se kulhoon jossa on kiillejauhe. Sekoita vispilällä 30 sekuntia ja kiille on valmista levitettäväksi. Itse aloitan aina reunoista siveltimellä ja kun olen varmistanut että jokaisen mansikan pinnalla on kiillettä, lusikoin loput kiilteest mansikoiden päälle.  Laita kakku jääkaappiin tunniksi, pariksi, jotta kiille on jähmettynyt. Vatkaa sitten vielä vispikermat sopivan paksuiseksi vaahdoksi. Itselleni se on aina vähän arpapeliä kuinka saan vaahdon onnistumaan, joskus vatkaan pikkasen liian kauan että kermasta tulee vähän raemaista. Mausta sokerilla ja vaniljasokerilla. Laita kermavaahto pursotinpussiin ja ala pursottaa :) Säilytä valmis kakku aina kylmässä.

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

  • 1 0 Mansikkatäyte täytekakkuun
  • 0 1 Sokerikakkupohja

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

yenna
Tätä kakkua on tarjottu synttäreillä, häissä, ristiäisjuhlissa, isänpäivänä, äitienpäivänä ja aina ollut suuri menestys :)