Uunissa paahdetut juurekset broileripyöryköiden ja dippikastikkeen kera

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

4 porkkanaa
200 g lanttua
200 g palsternakkaa
200 g juuriselleriä
1/2 pkt pekonia
1 pkt broilerin jauhelihaa
1 keltasipulia
1/2 ruukkua persiljaa
1/4 sitruuna
oliiviöljyä tai voita
hunajaa
suolaa
valinnainen yrttimauste (yksi tai useampi)
mustapippuria
munia
timjamia
perunoita
makeaa chilikastiketta

Jaa resepti

Ohje

1. Säädä uuni 200 asteeseen ja voitele noin 30 x 40 cm uunivuoka puolella ruokalusikallisella voita tai ruokaöljyä.

2. Huuhtele, kuori ja puhdista juurekset, leikkaa ne noin 3 x 3 cm kuutioiksi, mutta pidä palsternakka ja juuriselleri erossa toisistaan. Kuori ja leikkaa lohkoiksi ½ keltasipulia. Laita porkkanat, lanttu ja sipuli uunivuokaan ja lisää mausteeksi 1 rkl voita tai oliiviöljyä, 2 tl suolaa, 2 rkl hunajaa, 2 rkl balsamiviinietikkaa, 2 tl yrttimaustetta valintasi mukaan ja 1 tl mustapippria. Paahda juureksia noin 20 minuuttia uunissa ja sekoita juureksia kerran paistamisen aikana. Lisää palsternakka ja juuriselleri muiden juuresten sekaan ja sekoita. Anna juuresten paahtua vielä noin 20 minuuttia, niin että ne ovat kauniisti paahtuneita. Tarkista maku, juureksissa tulee olla sopivasti suolaisuutta, makeutta ja happamuutta. 

3. Tällä välin: Suikaloi ½ pkt pekonia, kuori ja leikkaa ½ keltasipulia hyvin hienoksi silpuksi. Kuumenna paistipannu ja ruskista pekoni ja sipuli rapeaksi. Anna jäähtyä. Kuori ja leikkaa 2 valkosipulinkynttä hienoksi, sekoita keskenään broilerin jauheliha, 1 muna, 1 tl timjamia, 1 tl suolaa ja ½ tl mustapippuria, sekä valkosipuli ja sipuli pekoniseos.

4. Pyöritä taikinasta pieniä pyöryköitä, kuumenna paistinpannulla nokare voita ja pieni määrä öljyä ja paista pyörykät keskilämmöllä. Vinkki: Jos käytössäsi on kiertoilmauuni, voit paistaa pyörykät leivinpaperoidulla uunipellillä viimeiset 10 minuuttia yhdessä juuresten kanssa.

5. Valmista dippikastike sekoittamalla 1 dl makeaa chilikastiketta, 2 rkl sitruunanmehua, ½ tl mustapippuria ja ½ ruukkua persiljaa.

6. Tarjoile broileripyörykät paahdettujen juuresten ja dippikastikkeen kera.

Tämä on yksi monista resepteistä Kotikokin Ruokakassissa, joita toimitetaan sadoille perheille. Haluaisitko sinäkin saada viikon päivälliset valmiiksi suunniteltuina raaka-aineineen kotiovellesi? Lue lisää: kotikokki.net/ruokakassi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 6 Savipadassa broilerin koivet + juurekset
  • 0 0 Lihapyörykät mausteisen dippikastikkeen kera
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 0 0 Uunissa paistettua broileria juurespedillä
  • 0 0 Paahdetut juurekset
  • 1 1 Gremolatabroileria kirsikkatomaattikastikkeen ja basmatiriisin kera

Kommentit

Mr.Ruokakassi
Tällä reseptillä teet broilerpyörykät helposti itse!