Raaka-aineet
600 g | possunulkofileetä |
1 | fenkoli |
200 g | sinihomejuustoa |
2 dl | ranskankermaa |
1 | sitruuna |
50 g | voita |
suolaa | |
pippuria | |
2 | valkosipulinkynttä |
paprikajauhetta | |
3 dl | voimakasta juustoa raasteena |
2 rkl | tomaattipyreetä |
Ohje
1. Säädä uuni 225 asteeseen, voitele uunivuoka voilla.
2. Leikkaa fenkoli paloiksi, laita palat voideltuun uunivuokaan ja ripottele päälle 3 dl juustoraastetta. Paista uunin keskivälissä noin 15 minuuttia.
3. Kuivaa possunulkofilee talouspaperilla hienon paistopinnan aikaansaamiseksi, mausta liha suolalla ja pippurilla makusi mukaan.
4. Lämmitä paistinpannulla voita ja ruskista liha huolellisesti. Laita filee tämän jälkeen voilla voideltuun pannuun tai vuokaan ja paista uunissa samaan aikaan fenkolin kanssa.
5. Lihan on oltava noin 20 minuuttia, joten ole tarkkana kahden eri vuoan paistoaikojen kanssa.
6. Murusta 200 g sinihomejuustoa, sekoita juusto ranskankerman sekaan ja ripottele päällimmäiseksi sitruunan raastettu kuori.
7. Anna lihan vetäytyä noin 5 minuuttia ennen tarjoilua.
Haluatko tehdä arjestasi helpomman ja monipuolisemman? Voit saada tämän ja monta muuta reseptiä tarvittavine raaka-aineineen suoraan kotiovellesi tuotuna! Helpompi arki on vain klikkauksen päässä: kotikokki.net/ruokakassi.
Samankaltaisia reseptejä
- 9 7 Täytetty broilerinrintafileet juustolla ja mansikoilla.
- 1 4 Possun noisetit tuorejuustokastikkeen ja soseutettujen porkkanoiden ja perunoiden kera
- 12 4 Possun Poskia
- 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
- 2 0 Chilillä ja timjamilla maustettua possunfileetä kuorrutetun parsakaalin kera
- 3 6 Marinoitu karitsan ulkofilee 15.12.2020
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti