Kreikkalaisia hampurilaisia fetajuustolla ja tzatsikilla (leipomiseen ~20min)

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

1 pkt jauhelihaa
1/2 pkt fetajuustoa
1/2 prk maustamatonta jugurttia
1/2 kurkku
2 tomaattia
1/2 punasipuli
hiivaa
sokeria
13 dl vehnäjauhoja
kananmuna
suolaa
mustapippuria
oreganoa
ruokaöljyä tai voita
valkosipulia
hunajaa

Jaa resepti

Ohje

Huom! Kannattaa tehdä hampurilaisleipätaikina valmiiksi jo edellisenä iltana ja paistaa se ruoanlaiton yhteydessä!

Hampurilaisleipä (~ 20 min)
1. Sekoita kulhossa ½ pkt hiivaa, 2 ½ dl kylmää vettä, 1 tl suolaa, 1 tl sokeria, ½ tl oreganoa ja ½ dl ruokaöljyä. Lisää n. 13 dl vehnäjauhoja ja vaivaa taikinaa tasaiseksi, n. 5-7 min. Jaa taikina neljään osaan ja tee niistä pyöreitä palloja, joita voit hieman ”litistää” päältä. Laita ”pullat” leivinpellille leivinpaperin päälle ja peitä ne keittiöpyyhkeellä. Voit antaa pullien nousta kylmässä seuraavaan päivään asti. Ota leivät pois jääkaapista n. 30 min. ennen niiden paistamista. 

1. Lämmitä uuni 200 asteeseen. Paista leipiä uunissa 10-12 min. Kun leivät ovat hiemaan jäähtyneet, puolita ne.

2. Sekoita 1 pkt jauhelihaa ja 1 kananmuna, ½ tl suolaa, ½ tl mustapippuria ja ½ tl oreganoa. Pilko ja hienonna 1 valkosipulinkynsi ja lisää se lihaseoksen joukkoon. Sekoita joukkoon varovasti noin puoli purkillista fetajuustoa. Muodosta seoksesta neljän suurta pihviä, jotka povat n. 2 cm paksuisia. 

3. Huuhtele ja raasta ½ kurkku karkeaksi raasteeksi, mausta ½ tl suolaa ja annan raasteen valua hetki siivilässä. Sekoita kurkkuraasteen joukkoon ½ purkkia maustamatonta jugurttia, 1 hienonnettu valkosipulinkynsi, ½ tl suolaa, ½ tl mustapippuria ja 1 tl hunajaa. Anna Tzatsikin maustua jääkaapissa sillä välin, kun valmistat ruoan loppuun. 

4. Kuumenna paistinpannussa 2 rkl voita tai ruokaöljyä. Aseta pihvit pannulle ja paista niitä molemmin puolin keskilämmöllä n. 4 min, kunnes ne ovat kypsiä. 

5. Kuori ja pilko ½ punasipulia viipaleiksi, pilko 2 tomaattia viipaleiksi. Anna kaikkien koota mieleisensä hampurilainen leivästä, pihveistä, punasipulista, tomaateista ja tzatsikista.

Tämä on yksi monista resepteistä Kotikokin Ruokakassissa, joita toimitetaan sadoille perheille. Haluaisitko sinäkin saada viikon päivälliset valmiiksi suunniteltuina raaka-aineineen kotiovellesi? Lue lisää: kotikokki.net/ruokakassi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 1 Pastaa ja kastiketta 23.2.08
  • 0 0 Kookosvohvelit ja mascarpone-valkosuklaavaahtoa
  • 0 0 Uunilohi fetajuustolla
  • 0 0 Kreikkalaiset kasvispurilaiset ja tsatsiki
  • 0 0 Uunilohi/graavilohi muussilla ja kastikkeella
  • 2 1 "Fetasalaattia, makkaraa ja perunaa" 28.5.2020

Kommentit

Mr.Ruokakassi
Itse tehdyt sämpylät kruunaavat kotitekoisen hampurilaisen.