6 368
6 368

Gluteeniton muromysli

10 annosta Alle 15 min

Raaka-aineet

5 dl kaurahiutaleita (keliaakikoille puhdas kaura)
30 g voita
2 dl taloussokeria tai fariinisokeria
~1 dl vettä
(1 tl vaniljasokeria)

Jaa resepti

Ohje

Sokerin voi korvata hyvin myös hunajalla tai siirapilla. Samoin voin voi korvata kasviöljyllä.

1. Sulata voi kattilassa ja lisää sokeri.

2. Lisää kaurahiutaleet ja sekoita. Lisää vettä sen verran, että seoksesta tulee takertuvaa, eli se ei ole mistään kohti enää täysin kuivaa, mutta ei myöskään löysää.

3. Levitä tarrautuvat kokkareet pellille ja laita uuniin 175 asteeseen. Käy parin minuutin kuluttua pienimässä kokkareita ja sekoittamassa, ettei pienimmät ja reunimmat murot pala.
Lämmenneessä uunissa saavat olla noin 10min, riippuu miten tummia ja kovia haluaa. Kunhan eivät pala.

Valmiiseen mysliin voi sekoittaa mielensä mukaan vaikka kuivia marjoja tai hedelmiä ja syödä jogurtin kanssa.
Tästä reseptistä tulee pellillinen muroja, eli noin puoli litraa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 93 6 Gluteeniton pannukakku
  • 31 2 Gluteeniton raparperipiirakka
  • 26 3 Gluteeniton mustikkapiirakka
  • 0 0 Gluteeniton siemenleipä
  • 1 0 Samettinen passionjuustokakku
  • 4 1 Gluteeniton lampaankääpä-pekonipiirakka

Kommentit