Kabanossikastiketta sieni- ja sipulihakkeluksen kera

Raaka-aineet

200 g herkkusieniä
1 kpl keltasipuli
0,5 kpl kukkakaalia
1 pkt kabanossia tai muuta lihaisaa makkaraa
3 dl kermaa
1 rkl tomattipyreetä
1 kpl punasipuli
voita
suolaa
timjamia
sinappia (dijon)
mustapippuria

Jaa resepti

Ohje

 

1. Leikkaa noin 200 g herkkusieniä lohkoiksi, kuori ja viipaloi 1 keltasipuli ja leikkaa ½ kukkakaalia pieniksi paloiksi. 

2. Kuumenna kattilassa 3 rkl voita. Kuullota sipulia minuutin verran, lisää kukkakaali ja viimeiseksi herkkusienet. Anna ruskistua muutaman minuutin ajan. Lisää mausteeksi 1 tl suolaa ja 1 tl timjamia.

3. Kaada 1 dl vettä kattilaan ja anna ainesten hautua kannen alla noin 15 minuuttia, kunnes vesi on imeytynyt. 

4. Leikkaa 1 pkt makkaraa noin 1 cm viipaleiksi tai 1 ½ cm x 1 ½ cm kuutioiksi.

5. Kuumenna 1 rkl voita paistinpannulla. Lisää makkarat pannulle sen jälkeen, kun voi on ”hiljentynyt” ja muuttunut kauniin kultaiseksi. Ruskista makkarat kevyesti pannulla ja siirrä toiseen astiaan odottamaan.

6. Kuumenna 2 rkl voita paistinpannulla. Kaada pannulle 3 dl kermaa, kun voi on muuttunut kauniin kultaiseksi. Anna hautua hetki ja lisää sekaan 2 dl vettä. Hauduta kastiketta kunnes se sakeutuu. Lisää mausteeksi 1 rkl tomaattipyreetä, 1 rkl sinappia, ½ tl rouhittua mustapippuria ja ½ tl suolaa. 

7. Kaada paistetut makkarat kastikkeeseen ja kiehauta. 

8. Kuori ja silppua 1 punasipuli hienoksi. Tarjoile makkarakastike sieni- ja sipulihakkeluksen sekä punasipulisilpun kera.

Tämä on yksi monista resepteistä Kotikokin Ruokakassissa, joita toimitetaan sadoille perheille. Haluaisitko sinäkin saada viikon päivälliset valmiiksi suunniteltuina raaka-aineineen kotiovellesi? Lue lisää: kotikokki.net/ruokakassi. 

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 2 Uunilohta herkkusienimuhennoksen kera
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 0 0 Jauhelihapihvit pekonikastikkeen ja kukkakaalin kera
  • 1 0 Kabanossikastiketta ja perunasurvosta
  • 0 0 Jauhelihamureke gratinoitujen vihannesten ja perunasoseen kera
  • 0 0 Kookosvohvelit ja mascarpone-valkosuklaavaahtoa

Kommentit