18 115
18 115

Parsarisotto

3 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

500 g tuoretta parsaa
1 l vettä
1 tl suolaa
1 kasvisliemikuutio
2-3 salottisipulia
2 rkl voita
3 dl risottoriisiä
2 dl valkoviiniä
2 dl parmesania raastettuna
rouhittua muistapippuria
ruohosipulia

Jaa resepti

Ohje

  1. Kuori ja huuhtele parsat. Poista puumainen kanta (noin 2 cm tyvestä pois). Kiehauta vesi kattilassa, mausta suolalla ja upota parsat veteen. Keitä parsoja noin 6 min, kunnes ovat pehmenneet mutta eivät läpipehmeitä. Nosta parsat pois keitinvedestä ja murenna veteen kasvisliemikuutio. Viipaloi parsat sentin 1-2 cm paloiksi.
  2. Kuori ja silppua sipulit. Kuullota paksupohjaisen kattilan tai wok-pannun pohjalla voissa sipulisilppu ja riisit. Lisää kattilaan kuumaa keitinlientä vähitellen. Keittele riisiä miedohkolla lämmöllä ja lisää uutta nestettä aina kun edellinen on imeytynyt riisiin. Lisää myös valkoviini keittäessä. Keittämiseen menee noin 20 min. Maistele kypsyyden varmistamiseksi. 
  3. Risoton pitää jäädä kermamaiseksi, ei liian kuivaksi. Lisää nestettä tarvittaessa. Sekoita lopuksi risottoon parmesania, mustapippuria ja parsapalat. Viimeistele ruohosipulisilpulla. Tarjoa heti!

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Mascarponerisotto parsan kera
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 3 3 Parsarisotto 21.3.2015
  • 1 0 Parsarisotto vapuksi
  • 7 4 Savulohirisotto
  • 9 7 Keväinen ParsaRisotto

Kommentit