12 770
12 770

Pippurinen lihapata

2 - 3 h

Raaka-aineet

400 g naudan palapaistia
1 sipuli
2-3 rkl voita
4 dl vettä
1 lihaliemikuutio
1 prk valio maustettu ruokakerma mustapekka pippurituorejuusto
1-2 bataattia (riippuen koosta ja syöjien määrästä)

Jaa resepti

Ohje

Kuumenna uuni 200 asteiseksi. Hienonna sipuli. Kuumenna rasva pannulla ja lisää lihapalat ruskistumaan. Lisää sipuli joukkoon kun lihapalat alkavat saada väriä. Nostele lihapalat uunivuokaan odottelemaan, ja lisää pannulle rasvan ja sipulin sekaan 4 dl vettä ja murennettu liemikuutio. Anna kiehahtaa niin että liemikuutio on liuennut kokonaan. Kannattaa käyttää kannellista uunivuokaa, jos vain mahdollista. Näin kiehuminen nopeutuu.

Kaada liemi lihojen päälle uunivuokaan ja lisää vettä tarpeen mukaan, kuitenkin niin että lihat peittyvät kokonaan. Itse en tykkää siitä että lihan pinta kuivuu, joten siksi lisään nestettä pintaan saakka. Laita vuoan päälle kansi ja siirrä uunin keskitasolle. Kun neste alkaa kiehumaan, laske uunin lämpötilaa 170 asteeseen. Varmista että liemi kiehuu lämpötilan laskemisen jälkeenkin. Hauduta lihoja uunin keskitasolla 2 h. Lisää välillä nestettä jos tarvetta. 

Kuori ja paloittele bataatti. Keitä paloja kiehuvassa vedessä n. 15 minuuttia tai kunnes bataatti on pehmeää. Keittoaika riippuu täysin palojen suuruudesta.

Nosta vuoka uunista ja tarkista onko liha kypsynyt. Lihan pitäisi leikatessa murentua palasiksi vaivattomasti. Tässä vaiheessa leikkasin paistipaloja pienemmiksi jo valmiiksi kastiketta varten, mutta toki siihen ei ole tarvetta jos ei halua. Nostele lihat pannulle tai kasariin, siivilöi liemestä sipulit ja lisää lihojen joukkoon. Kaada puolet liemestä lihojen ja sipulin sekaan. Säilytä loppuliemi jos haluat sitä lisätä vielä maun mukaan. 

Lisää kerma ja sekoittele kunnes alkaa kiehua, anna kastikkeen tekeytyä 10 min. Tarkista maku, lisää tarvittaessa lientä jos kaipaa lisää makua. Tarjoile keitetyn bataatin ja salaatin kanssa.

Samankaltaisia reseptejä

  • 10 6 Pippurinen liharuukku
  • 0 0 Luumukastike paistille tai kinkulle
  • 0 0 Pippurinen juusto-kanakeitto
  • 0 0 Pippurinen Possusoosi
  • 0 0 Tomaattinen lihapata
  • 2 1 Appiukon lihapata

Kommentit

kazzu85
Elämäni ensimmäistä kertaa sain haudutettua lihan ihanan mureaksi, ja kokeilin ensimmäistä kertaa Valion Mustapekka pippurikermaa. Aivan todella hyvä tuote :) Täytyy olla tyytyväinen monen tunnin odotukseen! :D Olen vähentänyt aterioistani hiilihydraatteja, ja ihastuin bataattiin keitettynä lisäkkeenä. Ei sekään kevyin vaihtoehto ole, mutta hyvä alku kuitenkin verrattuna pastaan ja riisiin. Lisäkkeeksi tähän pataan käy mielestäni myös muusi tai sekalaiset kasvikset.