Metsänvartijan ROSVOPAISTI

8 annosta yli 24 h

Raaka-aineet

2,5 kg lihaa (lammas, possu,hirvi)
suolaa
valkosipulia
pikku sipuleita voit laittaa myös lihan seuraksi
tuoreita yrttejä
VÄLINEET:
lapio
kiviä
alumiinifoliota
sanomalehti
voipaperia
metalliverkkoa
nahkarukkaset

Jaa resepti

Ohje

Valmista ensin rosvopaistiuuni: kaiva hiekkaiseen maahan reilu kuoppa (100x70x50). Keskelle syvennys, joka vuorataan tulitiileillä. Vuoraa kuoppa ylös asti kivillä. Polta kuopassa reilua nuotiota 4-5 tuntia.

Hiero lihaan suola ja mausteet. (voi myös ostaa esim. valmiiksi suolatun sian niskan), Valkosipulin kynnet voi tökkiä lihaan. Kääri paisti voipaperiin, sitten tiiviisti folioon (saa olla useampi kerros !) lopuksi vielä sanomalehteen (HS- sunnuntainumero). Kääri ympärille sitten metalliverkko ja kastele ämpärissä, niin että sanomalehti kastuu kunnolla.(tasaa lämpöä).

Siirrä lapiolla hehkuvat hiilet syrjään ja aseta paisti kuopan pohjalle,(älä polta käsiäsi), peitä hiilillä ja pintaan vielä 5 cm kerros hiekkaa, ettei syty tuleen. Jos hiillos saa ilmaa, paisti palaa karrelle ! Päällä voi polttaa vielä pientä tulta, etenkin kylmään aikaan tehtynä.

5-6 tunnin kuluttua alkaa olla valmista. (lihojen määrästä riippuen)

Nosta paketti kuopasta (rautalankakoukut on hyvä apuväline). Avaa käärö, varoen, ensin sanomalehdet ja lopuksi varoen folio, varo ettei nesteet karkaa. Foliokäärö on hyvä nostaa tarjoiluvatiin ja aukaista se päältä saksilla.

Tarjoile juureksien kanssa (kypsyvät samassa kuopassa n. tunnin)

Samankaltaisia reseptejä

  • 27 10 Metsänvartijan lihapata
  • 10 6 Metsänvartijan Poronkäristys
  • 18 5 Metsänvartijan stroganoff
  • 4 0 Mango-kookoskana
  • 7 7 Metsänvartijan sinisimpukat
  • 2 0 Hawaijin pasta

Kommentit

metsänvartija
Suurin työ on uunin valmistuksessa