Potkaiseva PerunaSalaatti

6 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

5 kpl keskikok. kiinteä peruna
1 kpl pienehkö keltasipuli
1 kpl pienehkö punasipuli
1 kpl appelsiini
1 kpl limen mehu
1 kpl chili (lemon drop)
1 ruukku korianteria
n.100 g fetaa tai vastaavaa juustoa
1 tl-rkl hunajaa
n.2 rkl oliiviöljyä
n.2 tl valkoista balsamicoetikkaa
1 pala inkivääriä (vajaa tl omassani)
1 tl suolaa oman maun mukaan

Jaa resepti

Ohje

Kuori ja kuutioi perunat, keitä kypsäksi suolalla maustetussa vedessä.

Kuori ja viipaloi sipulit ohuiksi suikaleiksi, purista päälle limen mehu ja lisää perunakuutiot. Kuori ja kuutioi appelsiini, lisää perunoiden joukkoon, kalvopaloista voit puristaa ylimääräisen mehun mukaan. Lisää hienonnettu chili, korianteri, inkivääri ja lurauttele nesteet joukkoon. Sekoittele ja maistele, lisää tarvittaessa suolaa, hunajaa tai mitä oma suusi sitten kaipaakaan.

Lisää viimeiseksi fetapalat ja pyöräytä salaatti sekaisin.

Salaatti muhjaantuu aika äkkiä joten turhat sekoittelut kannattaa välttää, nesteet ja mausteet voi myös sekoitella erikseen ja lisätä sitten muiden joukkoon mutta koska tämä oli ensimmäistä kertaa ja lonkalta lähti niin heittelin aineksia vain sitä mukaa kuin ne mielestäni siihen sopivat ;)

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 PerunaSalaatti
  • 1 0 Ateriakastike, kastikepohja
  • 2 1 Kevyempi PerunaSalaatti
  • 3 0 PerunaSalaatti (10.7.09 )
  • 6 5 PerunaSalaatti
  • 1 0 Korianterikastike

Kommentit

Taskuvenus
Tavallisten perunasalaattien tullessa korvista pihalle meillä tehtailtiin uuden vuoden perunasalaatiksi tällä kertaa tätä, kaikki ihastuivat kovasti ja lemon dropista sekä inkivääristä tuli juuri sopiva pieni potku, ei liikaa vaan juuri sopivasti täydentämään makuja :)