Suklainen marenkikakku

6 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

marenkipohjat
6 kpl kananmunia (valkuaisia)
2 dl sokeria
1,5 rkl vaniliinisokeria
maitosuklaamousse
1 kpl fazerin sininen levy
2 1/2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
koristeluun
200 g suomalaisia pakastevadelmia
20 g kuivattuja mansikoita
suklaakastiketta

Jaa resepti

Ohje

Marenkipohjat

1. Erottele valkuaiset omaan erilliseen kulhoon ja vatkaa vaahdoksi. Lisää sokerit vatkauksen aikana.

2. Pursota kahdeksi levyksi pyöreään spiraalin muotoon ja kolmas (päällimmäinen levy) yhtenäiseksi kauniiksi ruusukkeiksi. Nämä voi tehdä myös vapaasti omalla tyylillä.

3. Paista marengit uunissa 120 asteessa noin 1h 20 minuutin ajan, kunnes marengit ovat kuivia ja kevyitä.

Maitosuklaamousse

1. Sulata suklaa.

2. Vatkaa vaahtoutuva vaniljakastike kuohkeaksi.

3. Kun suklaa on hitusen jäähtynyt sekoita se vatkattuun vaniliinikastikkeeseen.

Anna moussen jäähtyä hetkisen jääkaapissa.

Koristelu

Laita merenkipohja asetille ja kaada päälle puolet suklaamoussesta. Uudelleen samalla tavalla marenkipohja ja loput moussesta. Laita päällimmäiseksi viimeinen marenkilevy. Voit koristella mielesi mukaan. Omassa kakussa pursottelin suklaata kakun päälle, jonka jälkeen koristelin pakastevadelmilla ja kuivatuilla mansikoilla.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Raikas ja nopea marenkikakku
  • 5 4 Suklainen mansikkajuustokakku
  • 34 24 Suklainen juustokakku
  • 7 1 Suklainen vadelmakakku
  • 0 0 Kesän herkkumalja
  • 3 2 Suklainen MuffinssiKuorrute Nam!

Kommentit

Nenniliini
Resepti on ehdottomasti helpompi kuin miltä aluksi vaikuttaa ja tämän voi tehdä ihan omalla tyylillä! Maitosuklaan tilalla voi käyttää myös valkosuklaata =)