8 068
8 068

Possurullat ja punaviinikastike

4 annosta

Raaka-aineet

4 kpl possun ulkofilettä
8 kpl kuivattua luumua
4 kpl pekonia
suolaa, pippuria tai yrttejä ripaus
punaviinikastike
2,5 dl punaviiniä
2,5 dl vettä
1 sipuli
10 kpl mustapippuria, ( kuivattua rosmariinia, tai timjamia)
1 kpl touch of taste kasvisliemikuutio, tai fondia
2 tl fariinisokeria
3 rkl mustaherukkahyytelöä
tilkka vettä ja maitzenaa, voita

Jaa resepti

Ohje

Nuiji possun filee ohuemmaksi, ripottele pinnalle vähän suolaa ja pippuria. Pieni luumut ja lisää fileiden päälle,  pyöräytä rulliksi. Kääri fileiden ympärille vielä pekoniviipaleet ja kiinnitä cocktailtikuilla. Ruskista väri pintaan, rasvaa ei tarvitse, koska sitä on pekonissa. Siirrä rullat uuniin  200 asteeseen n 20 min.

Punaviinikastike

Kaada kattilaan viini ja vesi ja lisää sipuli, fariinisokeri, sekä mausteet. Anna kiehua hiljalleen, kunnes noin puolet kastikkeesta on jäljellä. Siivilöi liemi ja sekoita joukkoon mustaherukkahyytelö. Saosta maizenalla ja lisää halutessasi vähän voita.

Tämä on simppeli kastike ja kunhan muistaa maistaa saa mausteilla haluamansa. Mustaherukkahyytelö antaa lisäksi oman kivan säväyksen kastikkeelle.

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 1 Paahtopaisti ja punaviinikastike
  • 4 2 Pihvi ja punaviinikastike
  • 2 1 Poron rose -sisäfile ja Rioja punaviinikastike fuusio
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 1 0 Kyyhkyä punaviinikastikkeella ja kauden kasviksilla
  • 0 0 Nopsa jauheliha/lammaskeitto

Kommentit