sitruunainen omenapiiras

Raaka-aineet

125 g voita
0,5 dl fariinisokeria
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl kauraryynejä
1 sitruunan raastettu kuori
täyte:
3 omenaa
1 rkl voita
2 rkl fariinisokeria
1 tl kanelia
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 muna
0,5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1/2 sitruunan mehu
pinnalle:
1 liivatelehti
2 dl ranskankermaa (kevyt)
2 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1 tl raastettua sitruunankuorta

Jaa resepti

Ohje

  1. Peitä 24cm piirasvuoan pohja leivinpaperilla. Sulata voi ja lisää muut pohjan ainekset. Painele taikina vuokaan, myös reunoille. Anna pohjan kovettua hetki pakastimessa. Esipaista pohjaa 200 asteessa n. 6 min. Ota piiras ulos ja laske uunin lämpötilaa 175 asteeseen.
  2. Leikkaa kuoritut omenat kuutioiksi. Paista omenaa hetki pannulla voin, sokerin ja kanelin kanssa. Kaada omenat esipaistetun pohjan päälle.
  3. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää tuorejuusto, sitruunamehu ja vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi ja kaada seon vuokaan omenapalojen päälle. Kypsennä uunissa 25 min.
  4. Laita liivatelehti kylmään veteen pehmiämään. Sekoita ranskankerma, sokeri, vaniljasokeri ja sitruunan kuoriraaste. Liuota liivatelehti tilkkaan sitruunamehua ja lisää kermaseokseen. Levitä kuorrutus piiraan päälle ja anna jähmettyä jääkaapissa.  
  5. Piirakan voi koristella kauniisti esim sitruunamelissan lehdillä, sitruuna- tai limeviipaleilla tai omenansiivuilla ja kanelilla.

HUOM. Ohjeen mukaan omenat tulee kuoria, mutta ainakin itse jos olen käyttänyt kotimaisia syksyn omppuja, niin ehdottomasti olen jättänyt kuorimatta.

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Sitruunainen juustotorttu
  • 5 4 Amerikkalainen omenapiiras 15.09.08
  • 5 6 Kevyt sitruunainen tuorejuusto-rahkatorttu
  • 38 17 Mummo Ankan omenapiiras
  • 0 0 Omenainen jogurttipannacotta
  • 3 0 Puolukka-valkosuklaakakku

Kommentit

mariah84
Ihanan raikasta ja samalla kirpeää