Kurkkusalaatti

30 - 60 min

Raaka-aineet

avomaa kurkkuja
sipulia
valkosipulin kynsiä
mutanviinimarjapensaan lehtiä
kruunutilliä
tavallista tilliä
hillox kurkunsäilöntä pussi
hillosokeria

Jaa resepti

Ohje

Pilkoin 10 avomaa kurkkua, yksi iso sipuli, 2 isohkoa valkosipulin kynttä ja yhden keskikoisen paprikan ja siitä tuli 5 kolmen desin puskkia kurkkusalaattia, se on varma että kun valmistaa Hilloxsin säilöntä pusin säilöntäliemen niin sitä jää muiden kurkkujen säilömiseen.

Elikä pilko kuskut pieniksi kuvan 2 mukaisesti ja pilko myös paprika, valkosipuli ja sipuli (kuva 4) sekoita sekaisin kaikki pilkotut (kuva 5) laita purkin pohjalle viinimarjapensaan lehti ja kruunutillin kuruunu sitten laita pukiin sekoitettua salaatti seosta noin ½ purkillista ja ripottele sen päälle ½ tl hillosokeria, täytä purkki salaattiseoksella ja vielä seoksen päälle ripotellaan ½ tl hillosokeria (kuva6) ja lopuksi päälle taas yksi viinimarjanpensaan lehti ja pilkottua tilliä (kuva 7) tietenkin kun aletaan salaattia symään otetaan viinimarjapensaan lehdet ja tillit pois ne ovat jo makunsa salaattiin antaneet lopuksi täytetään purkit Hiloxsista tehdyllä säilöntä nesteellä, kun olet valmistanut Hiloxsin säilöntä nesteen anna sen pikkasen jäähtyä ja kun täytät sillä purkit poista pippurit liemestä ne ovat jo makunsa antaneet liemeen

Samankaltaisia reseptejä

  • 5 9 Yksinkertainen Kurkkusalaatti
  • 4 5 Aasialainen Kurkkusalaatti
  • 1 0 Ateriakastike, kastikepohja
  • 4 2 Mummon Moderni Kurkkusalaatti
  • 1 0 Kurkkusalaatti maustekurkuista
  • 2 0 Hawaijin pasta

Kommentit