7 601
7 601

Pienet Piilopizzat

12 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

pizzataikina
3 dl vettä
1 pussi kuivahiivaa
1 tl suolaa
1-2 rkl oliiviöljyä
~6 dl vehnäjauhoja
tomaattikastike
2 rkl oliiviöljyä
3 pientä valkosipulinkynttä
1 purkki tomaattipuretta
1 rkl ketsuppia
1-2 dl vettä
1 tl mustapippuria
ripaus suolaa
oman maun mukaan basilikaa tai oreganoa
muut täytteet
2 tomaattia
1 iso vihreä paprika
iso kourallinen oliiveja
juustoa

Jaa resepti

Ohje

Valmista ensin pizzataikina.

Sekoita kuivahiiva ensin pieneen määrään jauhoja. Lisää sitten kuuma vesi. Sekoita joukkoon suola ja öljy. Lisää jauhoja hiljalleen. Vaivaa taikinaa, kunnes se alkaa irrota kulhon poljasta ja käsistä siististi. Peitä kulho liinalla ja anna kohota lämpimässä paikassa n. tunnin.

Valmista seuraavaksi tomaattikastike.

Kuumenna öljy pannulla ja lisää sitten hienonnettu valkosipuli. Lisää hetken päästä tomaattipure ja ketsuppi. Hämmennä ne valkosipulin kanssa sekaisin ja lisää sitten vesi. Mausta oman maun mukaan. Laita levy kiinni, laita kansi pannun päälle ja anna kastikkeen vielä hautua, kunnes sitä tarvitaan.

Valmistele sitten muut täytteet.

Pilko tomaatit, paprika ja oliivit pieniksi paloiksi. Raasta haluamasi määrä mieluistasi juustoa. Itse käytin hellimiä (halloumia).

Laita uuni kuumenemaan 200-225 asteeseen.

Palaa seuraavaksi taikinan pariin.

Kun taikina on kohonnut, vaivaa siitä kaikki mahdolliset kuplat pois. Muitoile se sitten pitkoksi, josta voit leikellä pieniä paloja. Painele taikinanpaloista käsin pieniä lättyjä ja aseta ne sitten pellille.

Sitten täyttämään pizzoja.

Laita ruokalusikallinen tomaattikastiketta jokaisen lätyn päälle. Ripottele sitten pieni määrä juustoa, tomaattia, paprikaa ja oliiveja kastikkeen päälle. Laita vielä lopuksi päälle viimeinen kerros juustoa. (HUOM! Varo ylitäyttämästä pizzoja, koska ne pitäisi vielä sulkeakin.) Sulje pizzat nipistämällä niiden reunat yhteen. Muotoile varovasti nyytit palloiksi ja käännä ne sitten toisinpäin pellille. Taputtele hennosti pizzoja, jotteivat ne aukea uunissa. Sivele valmiit pizzapallot vedellä ja laita ne paistumaan uunin keskiosaan.

Paista pizzoja uunissa n. 15-20min. Varo polttamasta pizzojen päällipuolta, koska ne ovat hyvin ohuita päältä.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 1 Pienet foccacine leipäset
  • 0 0 Pienet mangopannukakut
  • 3 0 Pienet Vehnäsämpylät
  • 3 2 Pienet kinkkupiiraat
  • 8 3 Pienet kinkkupiiraat
  • 9 10 Pienet sienipiirakat

Kommentit

matabo
Maukkaita ja meheviä pieniä pizzapalloja. Sopivat niin pääruoaksi, kuin pieniksi haukkapaloiksikin.