21 251
21 251

Grillissä savustettu lohi ja paahdettuja vihanneksia

4 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

1 kg lohifile
suolaa
leppähaketta, sokeria, katajanoksa
grilliin sopiva savustuslaatikko
paahdetut vihannekset
1 kesäkurpitsa
1 punainen paprika
2-3 porkkanaa
oliiviöljyä, suolaa, rakuunaa
lisäke
150 g creme fraichea
3 tl valmista pestoa

Jaa resepti

Ohje

Puhdista lohifileestä ruodot ja hiero pintaan suola. Laita savustuslaatikon pohjalle leppähaketta, muutama teelusikka sokeria ja katajanoksa. Laita purujen päälle rasvapelti (päällystettynä foliolla). Tämän jälkeen aseta kala ritilälle ja ritilä savustuslaatikkoon. Kansi kiinni ja laatikko grilliin. Meillä grillin lämpömittari näytti 200 astetta, mutta en tiedä mikä on todellinen lämpötila. Savustuslaatikko oli grillissä tunnin verran ja kala oli tällöin sopivan kypsää. Savustuslaatikkoa kannattaa liikuttaa kypsennyksen aikana, jotta polttimot eivät ole aina samalla kohdalla.

Sekoita creme fraiche ja pesto ja laita jääkaappiin vetäytymään.

Pilko kesäkurpitsa, paprika ja porkkana sormanpään kokoiseksi paloiksi. Laita kulhoon ja lorauta päälle oliiviöljyä, suolaa ja rakuuna. Sekoita keskenään ja laita uunipannulle. Paahda 200 asteessa n. 20 min, riippuen vihannesten koosta.

Tarjoile kala paahdettujen vihannesten, keitettyjen perunoiden ja creme fraiche/pesto lisäkkeen kera. Myös muutama tomaattilohko sopii seuraksi.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Hirssipyöryköitä ja kiinalaisia vihanneksia
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 1 1 Chermoulabroileria ja paahdettuja kasviksia
  • 3 6 Pallogrillissä savustettu lohifile
  • 0 2 Soijamarinoitu lohi
  • 6 0 Kokonaisena savustettu lohi

Kommentit