6 986
6 986

Banaanipiiras

6 annosta 15 - 30 min

Raaka-aineet

pohja:
2 dl vehnäjauhoja
75 g voita
1 rkl sokeria
2-3 rkl vettä
täyte:
4 rkl sokeria
4 banaania
1 dl kevytmaitoa
2 dl kuohukermaa
2 tl kahvia
50 g tummaa suklaata

Jaa resepti

Ohje

1. Tee pohja: laita uuni 225 asteeseen, nypi jauhot, voi ja sokeri keskenään ja lisää vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi.

2. Voitele halkaisijaltaan 24 cm piirakkavuoka. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoihin. Pistele pohjaa haarukalla ja paista uunin keskiosassa 10-12 minuuttia. Anna valmiin pohjan jäähtyä.

3. Valmista täyte: kuori 2 banaania ja muussaa ne haarukalla maidon joukkoon, kunnes seoksesta tulee tasaista. Mittaa sokeri kuumalle paistinpannulle ja sekoita sitä jatkuvasti, kunnes sokeri on kullankeltaista. Kaada banaaniseos varovasti kuuman sokerin joukkoon. Sekoita jatkuvasti noin kahden minuutin ajan ja kaada sitten piiraspohjan päälle. Levitä koko pohjalle ja laita sitten muutamaksi minuutiksi pakastimeen jäähtymään.

4. Vatkaa kerma melko paksuksi ja valuta sekaan kahvi ja sulatettu suklaa. Kääntele varovasti.

5. Ota pohja pois pakastimesta ja lado vinottain leikatut banaanit sen päälle. Levitä kermaseos banaanien päälle.

Samankaltaisia reseptejä

  • 1 0 Samettinen passionjuustokakku
  • 1 8 Mansikkakakku (ilman kakkuvuokaa)
  • 44 23 Suklaakakku
  • 22 6 Suklaajuustokakku
  • 4 3 Suklaa-banaanikakku
  • 0 0 Suklaaganache-piirakka ja vadelmacoulis

Kommentit

Roosa1
Ainakin omasta mielestäni hyvää:) suht helppo jälkkäri!