6 904
6 904

Sacherkakku

12 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

pohja
150 g margariinia
1 1/2 dl kaakaojauhetta
3 kpl munia
3 1/2 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl perunajauhoja
3/4 tl suolaa
2 tl vanilijasokeria
3 tl leivinjauhoja
3 dl kädenlämpöistä vettä tai maitoa
täyte
1-2 dl appelsiinimehua kostutukseen
1 1/2 dl aprikoosisosetta
pinnalle
1/2 dl aprikoosisosetta
150 g taloussuklaata
koristelu
30 g valkosuklaata

Jaa resepti

Ohje

1. Voitele ja korppujauhota vuoka.

2. Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen.

3. Sekoita kuivat aineet keskenään.

4. Sekoita hitaalla teholla vatkaten joukkoon ensin reilusti kuivia aineita ja sitten vuorotellen  loput kuivat aineet ja kädenlämpöinen vesi (maito).

5. Kaada taikina vuokaan.

6.Paista uunin keskitasolla 50-60 minuuttia 175 asteessa.

7. Anna pohjan jäähtyä n.15 min ennen kumoamista.

8. Kumoa kakku ja leikkaa se kahteen osaan.

9. Kostuta ensimmäinen kerros mehulla ja sivele siihen aprikoosisose.

10. Laita toinen kerros edellisen päälle ja kostuta sitäkin hiukan. Levitä aprikoosisosetta kakun pinnalle ohut kerros.

11. Sulata suklaa ja kaada se kakun päälle.

12. Anna kakun jähmettyä ainakin 1h.

13. Sulata valkosuklaa. Laita se pieneen pakastinpussiin ja leikkaa sen kulmaan pieni reikä. Pursota suklaalla koristeita kakun päälle.

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Nano12
Leivoin tämän kakun siskoin ylioppilasjuhliin. Vieraat piti kovasti ;)