11 491
11 491

Muheva lihamureke lisukkeineen

6 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

500 g jauhelihaa
½ dl korppujauhoja
2 sipulikeittopussi (Blå band) tai 2 kuullotettua sipulia silputtuna
2 dl kermaviiliä
muutama murskattu maustepippuri
2 munaa
4 anjovisfileetä
1 raastettu kypsä peruna
150 g pekonia
2 dl juustoraastetta
Vuokaan:
3 dl vettä ja ½ lihaliemikuutiota
3 sipulia
5 porkkanaa
rouhittua mustapippuria
juoksevaa hunajaa

Jaa resepti

Ohje

Sekoita korppujauhot ja sipulikeittoainekset kermaviiliin ja anna vetäytyä kunnolla, ainakin ½ tuntia. Sipulikeittoaineksissa on aika tuhdisti suolaa, joten ½ pussiakin saattaa riittää. Makuasia.

Lisää jauhelihaan kermaviiliseos, munat, pippuri ja haarukalla soseutetut anjovikset. Raasta sekaan peruna. Sekoita taikina käsin tasaiseksi massaksi.

Kastele voipaperi ja levitä se pöydälle. Muotoile mureketaikinasta suorakaiteen muotoinen levy. Levitä sen päälle pekoniviipaleita ja ripottele juustoraaste päällimmäiseksi.

Kääri murekelevy rullalle kääretortun tapaan. Nipistele rullan sauma kiinni kylmän veden avulla. Laita mureke voideltuun uunivuokaan saumapuoli alaspäin.

Kuumenna lihaliemi ja keitä siinä ensin sipulilohkoja n. 5 minuuttia. Ota sipulit reikäkauhalla pois ja lisää kuoritut ja paloitellut porkkanat. Keitä niitä myös n. 5 minuuttia. Kaada uunivuokaan keitinliemi ja asettele sipulit ja porkkanat murekkeen molemmin puolin. Ripottele niille mustapippuria ja kaada päälle nauha juoksevaa hunajaa.

Paista 200 asteessa n. 45 minuuttia. Jos pinta alkaa tummua liikaa, pane palanen foliota murekkeen päälle.

Tarjoa lisäksi perunoita, keitettyjä tai sosetta. Kastiketta ei välttämättä tarvita, koska liemi käy kastikkeesta. Sen voi haluttaessa siivilöidä

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

Fasaani
Murekkeen voi täyttää lisäksi myös esim. herneillä, vihreillä kypsennetyillä pavuilla tai kuullotetuilla paprikasuikaleilla.