Rahka-murupiirakka

30 - 60 min

Raaka-aineet

4 dl vehnäjauhoja
2 dl sokeria
ripaus suolaa
1 tl leivinjauhetta
125 g margariinia
1 muna
1/2 prk kermaviiliä/rahkaa/jukurttia/piimää
täyte
vadelmia
1 prk maitorahkaa
1 dl sokeria
1 kananmuna
1 tl vaniljasokeria
perunajauhoja

Jaa resepti

Ohje

Sekoita pohjan kuivat aineet ja sulatettu,  jäähtynyt margariini murumaiseksi seokseksi.Ota seoksesta 1/4 sivuun ripoteltavaksi lopuksi piirakan päälle. Sekoita jäljelle jääneeseen seokseen muna ja kermaviili/maitorahka/jukurtti/piimä. Annostele taikina pyöreään piirakkavuokaan. Ota vadelmia sen verran, että saat piirakkavuoan pohjan peittymään. Sekoita vadelmia ennen vuokaan laittamista perunajauhoissa, jos ne ovat pakkasesta otettuja (imee ylimääräistä kosteutta). Ripottele vadelmat piirakkavuokaan. Valmista rahkatäyte sekoittamalla ainekset keskenään. Levitä tasaisesti vadelmien päälle. Ripottele lopuksi sivuun ottamasi muruseos piirakan pinnalle ja paista uunin keskiosassa 200 asteessa n. 30 minuuttia.

-- Piirakasta voi tehdä myös uunipellillisen kaksinkertaistamalla ohjeen kokonaisuudessaan, mutta silloin kannattaa pienentään uunin lämpöä 180 ja aikaa pidentää ainakin 50 minuuttiin --

--Lisäsin myös hiukan fariinisokeria maun antamiseksi vadelmien päälle ;p --

-- Vadelmat voi vaihtaa muuksi marjoiksi, persikoiksi, omenoiksi jne. vain mielikuvitus on rajana --

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Hyydytetty luumukakku
  • 6 1 Rahka-murupiirakka (Pärtyn piirakka)
  • 3 8 Kuningatartorttu
  • 17 4 Kuningatarpiirakka
  • 24 31 Halpa Mustikkapiirakka
  • 1 1 Helppoa helpompi jukurttikaakku

Kommentit