LättyKakku (suolainen)

8 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

1 annos lättytaikinaa (linkitetty oheen)
300 g naudan jauhelihaa
1 kpl sipuli kuutioituna
n.10 kpl pisaratomaatteja kuutioina
0,5 ps taco-mausteseosta (tai mausta oman maun mukaan)
n.2 dl jäävuorisalaattia suiikaloituna
n.2 dl juustoraastetta
n.1 dl smetanaa
n.1 dl maustamatonta tuorejuustoa
1 tl sitruunanmehua (tarvittaessa enemmän)
koristeluun persikoita

Jaa resepti

Ohje

Valmista lätyt ja jätä jäähtymään.

Paista jauheliha, sipulit ja mausta ne tacoseoksella ja lisää tomaattikuutiot sekaan.

Levitä juustoraaste pellille ohuelti ja paista +250 5-10minuuttia niin että levy jää joustavaksi. Jäähdytä.

Aloita kakun kokoaminen laittamalla lätty tarjoiluastian pohjalle. Tämän jälkeen täytä kolme lättyä jauhelihaseoksella ja salaattisuikaleilla, taita kaikki kulmat lätyn alapuolelle ja asettele täytetyt lätyt alustalle. Levitä niiden päälle jälleen yksi täyttämätön lätty. Täytä jälleen kolme lättyä. Jos esim keskelle jää kolo ja jauhelihatäytettä on jäljellä tilki kolo niillä. Laita vielä päälle yksi lätty.

Vispaa kuorrute eli smetana ja tuorejuusto sekaisin, notkista sitruunamehulla.

Levitä kuorrute tasaisesti päällimmäisen lätyn päälle. Kerää loppu täyte pursotinpussiin tai pienen muovipussin yhteen kulmaan.

Leikkaa juustolastu n3-5 cm korkeiksi soiroiksi ja levitä ne "kakun" ympärille.

Tee persikoista haluamasi näköisä koristeita ja aseta kakun päälle. Viimeistele kakku pursottamalla kuorrutetta haluamaasi kohtiin -huomioi että kuorrute on aika tuhtia :)

Tähän reseptiin linkitetyt reseptit

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Täytetyt Lätyt tacotulisesti :)
  • 3 1 Blini täyte Aropupulta (suolainen)
  • 0 0 Passion-tuorepuuro
  • 18 1 Täytetyt letut (suolainen) n. 12 kpl
  • 0 0 Nacho sörsseli
  • 5 0 Hawaijinpata

Kommentit

Taskuvenus
Kun ei juhlakalu tykkää makeista kakuista syntyi tällainen, hieman karkeahan tuo on kuten yleensä ensimmäiset tekeleet ;) Mutta hah, hauska yllätys ja maistuva! Tortillojakin tässä voisi varmaan käyttää mutta itse tykkään että niiden pitää olla lämpimiä joten siksi lätyt.