56 335
56 335

Hanhen rintaa kermakastikkeessa

7 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

6 hanhen rintafilettä
merisuolaa
mustapippuria
Kastike:
1/4 dl hanhen paistorasvaa
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl Kermaa
2 dl kanalientä
2 rkl tyrniherkkua/marja/omenasosetta
sitruunamehua
mustapippuria, suolaa (maun mukaan) myllystä

Jaa resepti

Ohje

1. Viillä hanhen rintafileisiin ristiviillot, ripottele hieman merisuolaa paistinpannulle ja laita fileet paistumaan KYLMÄLLE pannulle nahkapuoli alaspäin (räiskyy!). Kun nahka on saanut väriä ja rasvaa muodostunut pannulle, käännä fileet ja paista n. 5 minuuttia. Ota rasva talteen.
2. Jauha fileille suolaa ja mustapippuria ja laita ne uuninpannulle 175-asteiseen uuniin ja anna kypsyä n.35-40 minuuttia.
3. Valmista tällä välin kastike. Lorauta paistinpannulle hanhen paistorasvaa ja anna lämmetä. Lisää vehnäjauhot, sekoita hyvin mutta älä anna yhtään käristyä. Lisää kanaliemi, kerma, marja/hedelmäsose, sitruunan mehu ja mausteet. Sekoita ja jätä muhimaan pannulle.
4. Ota fileet uunista ja kääri folioon vetäytymään n. 10 minuutiksi.
5. Leikkaa fileet siivuiksi, kaada kastiketta päälle ja tarjoa esim. hunajanauriiden, punajuuriterriinin ja riisin kera. VINKKI: jotkut poistavat nahan fileistä paistamisen jälkeen, minä en sitä tee.

Samankaltaisia reseptejä

  • 3 0 Broilerin rintaa juusto-kerma-kastikkeessa
  • 3 3 Kanapallerot kermakastikkeessa
  • 2 3 Broilerin rintaa appelsiinikastikkeessa
  • 5 0 Lohta mango-kermakastikkeessa
  • 2 1 Lihapyörykät kermakastikkeessa pastan kera.
  • 0 0 Omenainen jogurttipannacotta

Kommentit