13 769
13 769

Auto täytekakku

12 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

pohja
4 kpl munaa
dl sokeria
dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
tÄyte
3 dl omena hilloa
1 pkt valmis vaniljakastiketta (blå bland)
mehua kostutukseen
päälle
dl vispikermaa (flora)
vihreää elintarvikeväriä
muovailtavaa marsipaania
lakritsi strösseleitä
hopeahelmiä

Jaa resepti

Ohje

Pohja:

  1. Voitele ja korppujauhota irtopohjavuoka.
  2. Vatkaa munat ja sokeri paksuksi, vaaleaksi vaahdoksi sähkövatkaimella.
  3. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi vaahdon joukkoon puuhaarukalla varovaisesti sekoittaen.
  4. Kaada taikina vuokaan ja kypsennä noin 30 minuuttia uunin alatasolla 175 asteessa. Tarkista kypsyys tikulla.
  5. Anna kakkupohjan jäähtyä ja leikkaa kolmeen osaan.

Täyte:

  1. Kostuta pohjakerros.
  2. Laita omenahilloa kakkupohjan reunoille niin, että siitä tulee rinkula. Tee keskelle vielä toinen rinkula omenahillosta, jonka jälkeen lisää tyhjiin väleihin vaniljakastiketta.
  3. Toista kostutus ja täytteen lisäys myös toisella kerroksella.
  4. Kostuta päälimmäinen kerros vielä mehulla ja laita kakku vetäytymään hetkeksi jääkaappiin.

Päälle:

  1. Vatkaa vispikerma valmiiksi.
  2. Lisää valmiiseen vispikermaan vihreää elintarvikeväriä (määrä riippuu kuinka vihreäksi haluaa vaahdon).
  3. Levitä pieni osa vihreää vaahtoa kakun päälle tasaisesti, jonka jälkeen pursota loppu vaahto kakun reunoille.

Koristelu:

  1. Muotoile marsipaanista autot.
  2. Ripottele strösselistä autoille tie
  3. Viimeistele hopeahelmillä.

 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

zenzu
Pojan 3-vuotis syntymäpäiväkakku. Perusaineilla täytetty kakku, joka maistui kyllä jokaiselle vieraalle. Itsekäytin omenahillona itsetehtyä omena-luumuhilloa. Ja muotoiltavat marsipaanit löysin Prisman hyllystä (pieni paketti, jossa 6 eri väristä pientä marsipaania).