Peremec ~ Pärämätsit Meidän Tapaan

15 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

taikina
1 dl maitoa
3,5 dl vehnäjauhoja
n.1 tl suolaa
n.1 rkl öljyä
sisälle:
300 g jauhelihaa
1 kpl sipulia pieneksi hakattuna
1 kpl valkosipulinkynsi hienonnettuna
0,5 dl vettä
1-2 rkl chipotlea (voi jättää pois, vaikka ketsuppia tilalle)
n.1 tl suolaa
valko-ja mustapippuria, savupaprikaa, cayennepippuria, muita mausteita maun mukaan
öljyä paistamiseen, varaa reilusti

Jaa resepti

Ohje

Tee taikina sekoittamalla aineet keskenään ja jätä lepäämään. Varaa vehnäjauhoja ja kaulin muotoiluun.

Sekoita raakaan jauhelihaan sipulit, nesteet ja haluamasi mausteet.

Kaulitse taikina suurinpiirtein suorakaiteen muotoon ja ota siitä stanssilla tai vaikka tonnikalapurkkia apuna käyttäen pyöreitä paloja. Taikina saa olla aika ohut. Kaulitse palat vielä ohuemmiksi halutessasi. Voit myös jakaa taikinan 8 palloksi ja kaulita niistä palat. Suorakaiteesta jääneet rääppeet saa lämpimissä käsissä tekeytymään vielä uudeksi taikinapalloksi ja niistä saa otettua lisää paloja.

Täytä taikinapyörylät jauhelihaseoksella ja rypytä reunat taitojesi mukaan.

Lämmitä öljy pannussa ja paista jauhelihapuoli ensimmäisenä 4-5minuuttia miedolla lämmöllä (vaihtelin levyä 2-3 tasolle, normaali 1-6 mitoituksella) käännä ja paista saman verran.

Sain 15 kpl noin viiden sentin läpimittaisia pärämätsejä. Aikaa koko hommaan meni reilu tunti joista suurin osa oli paistamista eli kahdella pannulla menee nopeammin!

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 1 Peremec eli turkkilaiset lihapiiraat
  • 18 11 Perämetsä eli Peremec
  • 2 1 Perunasalaatti Meidän Tapaan
  • 0 0 Mansikka-basilikasorbetti
  • 5 2 ItalianPata Meidän Tapaan
  • 0 0 Omenajogurtti

Kommentit

Taskuvenus
Huvittavintahan tässä on se että en ole ikinä pärämätsejä syönyt mutta silti niitä piti nyt tehdä :D Järkyttävän hyviä! Ei mikään kevyin iltapala mutta näin lauantai-illan ratoksi ihan tosi herkkua järsittävää ;)