16 935
16 935

Luumupiirakka

8 annosta

Raaka-aineet

sisus
8-10 luumua
2 dl sokeria
2/3 dl perunajauhoa
1 tl vaniljaa (sokeri/esanssi/uute)
taikina
170 g voita
5,5 dl jauhoja
n. 0,5 dl kylmää vettä
ripaus suolaa (jos voi on suolatonta)
koristeluun
2 rkl maitoa
karkeaa kidesokeria

Jaa resepti

Ohje

Aikaa kuluu n.15 minuuttia valmisteluihin, 1 tunti uunissa ja useampi tunti jäähdytykseen.

Huom!
Ohje on tarkoitettu vajaa 20 cm kokoiselle syvälle piirakka-lautaselle. Jos teet normaalille n. 25 cm kokoiselle astialle, kannattaa täytepilkkoa pienemmäksi ja tehdä suurempi annos taikinaa.

Tee ensin täyte: leikkaa luumut neljäsosiksi ja kuudesosiksi, jätä palat aika isoiksi. Lisää sekaan sokeri ja perunajauho ja vanilja, sekoita ja laita syrjään odottamaan kunnes taikina on valmis.

Piirakkapohja: sekoita jauhot ja voi, kunnes seos on murumainen. Lisää vettä riittävästi kunnes seos on taikinamainen. Jaa kahteen osaan, kaulitse ohut levy, peitä piirakkavuoka niin, että reunoille jää hieman taittovaraa. Levitä täyte tasaisesti, peitä taikinalevyllä ja nipistä reunat kiinni. Koristele piirakka kostuttamalla pinta ensin maidolla ja sitten ripottelemalla karkeaa sokeria pinnalle oman maun mukaan.

Viillä ilma-aukkoja piirakan pintaan ja laita uuniin noin tunniksi 175C. 
Jäähdytä kokonaan ennen leikkaamista, jotta täyte ehtii hyytyä kunnolla. 

Samankaltaisia reseptejä

Kommentit

carkey
Amerikkalaistyyppinen luumupiirakka, kirpsakan makea täyte ja suussa sulava pohja.