suklaamokkakakku

12 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

4 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria
2 tl leivinjauhetta
4 rkl kaakaojauhetta
150 g sulatettua voita
70 g tummaa suklaata
3 munaa
200 g maustamatonta jogurttia
päälle
150 g tummaa suklaata
75 g voita
40 g valkosuklaata
kuorrutus
125 g voita
250 g tomusokeria ja 3 rkl kaakaojauhetta
1,5 rkl vettä
2 tl pikakahvijauhetta
tÄyte
1 pkt blå band suklaa moussea
10 säilykepersikan puolikasta

Jaa resepti

Ohje

POHJA

Sekoita kakkutaikinan kuivat aineet keskenään. Sulata suklaa ja ja voi kattilassa. Lisää rasvan sekaan jogurtti ja munat. Lisää vielä kuivat aineet. Sekoita seos huolella, taikinaa ei kuitenkaan tarvitse vatkata koneella. Laita taikina voideltuun ja korppujauhotettuun kakkuvuokaan ja paista n. 45 minuuttia 175-asteessa. Kumoa kakku heti kuumana varovasti pois vuoasta ja anna jäähtyä. Leikkaa kakku kolmeen kerrokseen.

TÄYTE

Valmista suklaa mousse paketin ohjeen mukaan. Pilko persikat pieniksi kuutioksi ja levitä kerroste väliin. persikoita ei tarvitse kuivata liemestä vaan antaa sen kostuttaa kakkupohjaa. persikoiden päälle levitetään suklaamopusse oikein reipas kerros.

Päällinen

sulata suklaa ja voi kattilassa. anna hetki jäähtyä ja kumoa kakun päälle. valkosuklaan voi lämmittää suoraan pienessä pursotinpussissa mikrossa.

Kuorrutus

Pehmennä voi sähkövatkaimella.  Sekoita tomusokeri margariinin joukkoon vähin erin samalla vatkaten. Lisää lopuksi vesi johon on sekoitettu pikakahvijauhe. laita seos pursotinpussiin ja pursota reunoille ja päälle.

Samankaltaisia reseptejä

  • 12 3 Parempi tiikerikakku
  • 1 1 MUFFINSIT/KUPPIKAKUT. Juhlapäivä
  • 2 0 Kahden suklaan mousse
  • 6 5 Mansikka Istutus yllätys 😊
  • 3 0 Puolukka-valkosuklaakakku
  • 3 5 Suklaakeikarit

Kommentit