Buffalo Billin lihapata

4 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

4 kpl biisonin potkasiivuja (n. 1 kg)
1 iso sipuli silputtuna
2 isoa porkkanaa lohkoina
pala juuriselleriä kuutioituna
4 kpl valkosipulin kynttä hienonnettuna
2 lihaliemikuutiota (tai härän fondia)
1 tl sokeria
2 rkl tummaa soijakastiketta
mustapippuria myllystä
basilikaa, timjamia
suolaa
2 laakerinlehteä
persiljaa
2 dl vehnäjauhoja leivitykseen
5 dl vettä (osa voi olla punaviiniä)
öljyä paistamiseen
tabascoa maun mukaan

Jaa resepti

Ohje

Osta lihakauppiaaltasi biisonin potkaviipaleita (nykyään saa kotimaista, jopa lähiruokaa ja tuoretta, mutta löytyy myös pakastettua). Leikkaa sivussa olevaan kalvoon muutama viilto, etteivät käpristy paistettaessa. Kuumenna öljy rautapadassa. Ripottele huoneenlämpöisille lihoille hieman suolaa ja kierittele ne vehnäjauhoissa. Ruskista padassa kauniin ruskeiksi, vaikkapa pienissä erissä ja nosta syrjään. lisää pataan sipulit, porkkanat ja selleri  kääntele hetki lisää lihat ja  loput ainekset pataan. Anna kiehahtaa ja hauduta sitten miedolla lämmöllä 2-2,5 tuntia, niin että luuydin sulaa. Lisää lopuksi persiljasilppu ja tarkista maku. Tarjoa riisin, keitettyjen maissien tai country perunoiden kanssa.  Lisukkeeksi sopii raikas biisonimozzarella salaatti ja salsakastike.

Samankaltaisia reseptejä

  • 27 10 Metsänvartijan lihapata
  • 1 0 Karitsapyörykät ja hedelmäinen kermakastike
  • 1 2 Herrrkullinen lihapata
  • 5 5 Buffalo Mozzarella-Pekoni Rullat
  • 11 0 Burgundin lihapata
  • 9 4 Herkullinen lihapata

Kommentit

metsänvartija
Ossobuccoa, legendaarista kummisetä sapuskaa vähän eri tavalla, jätin tomaatin pois, kun sitä nykyään on vähän joka ruuassa, peittämässä hienoja makuja.