Pekoninen gulassikeitto (Balatonin Seljanka)

5 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1 pkt pekonia
2 kpl sipulia
1 kpl selleri
4 dl vettä
1 dl kermaa
2 kpl paprikaa (keltainen ja punainen)
600 g lihaa (esim. karjalanpaistista)
75 g voita
1 prk smetanaa
3 kpl laakerinlehteä

Jaa resepti

Ohje

Lämmittele valurautapata keskilämmöllä ja sulattele voi siinä. Älä päästä käristämään voita ruskeaksi.

Silpu sipulit ja kuullota ne padassa.

Leikkele pekonit pieniksi palasiksi ja lisää ne pataan sulaneen voin joukkoon.

Tee lihasta haluamasi kokoisia palasia (itse tein reilut sentti x sentti). Laita lihat pataan ja ruskista ne hauduttelemalla rauhassa (30 minuuttia) padassa.  Voit laskea lämmön esimerkiksi kakkoselle, mikäli esiintyy liiallista kiehumista.

Lisää lihan yhteydessä silputut paprikat, vesi ja mausteet. Anna kiehua veden lisäämisen jälkeen rauhassa noin vartin verran. Sitten tulee kerman vuoro ja hauduttele vielä kymmenisen minuuttia.

Sitten keitto on pian valmis syötäväksi, mutta maku paranee haudutellessa ja sen vetäytyessä ennen tarjoilua.

Tarjoilun yhteydessä lisää lautaselle keiton sekaan smetanaa teelusikallinen.

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 0 Unkarilaisen tekemä gulassikeitto
  • 5 2 Pekoninen SisäFilePihvi
  • 7 0 Hawaijinpata
  • 0 0 Gulassikeitto
  • 2 0 Gulyas leves eli gulassikeitto
  • 3 4 Pekoninen punajuurikeitto

Kommentit

kauppaopettaja
Tämä alunperin läntisen Unkarin seljanka perustuu sikäläisen (Naszály) gulassikeiton peruihin, jota on saostettu kermalla ja makeutettu sellerillä perusmakua, eli paprikaa unohtamatta. Erityisesti karppaajalle tämä on sopiva ruoka, sillä lihaisa soppa pitää nälän tunteen loitolla, eikä turhia hiilihydraattejakaan esiinny.