43 752
43 752

Kanttarelli-kinkkupiirakka

8 annosta 30 - 60 min

Raaka-aineet

pohja:
3 dl vehnäjauhoja
1 dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
150 g margariinia
1 muna
1 raastettu porkkana
1 tl suolaa
täyte:
½ l kanttarelleja
1 pieni sipuli silputtuna
100 g voimakkaan makuista palvikinkkua tai siansivua
50 g vahvaa sulatejuustoa (itse käytin koskenlaskijaa)
1 prk kermaviiliä
1 muna
suolaa
mustapippuria myllystä
tuoretta tilliä

Jaa resepti

Ohje

1. Paahda ensin hetki silputtua sipulia miedolla lämmöllä pannulla ilman rasvaa, jota sipulin maku pääsee oikeuksiinsa. Lisää sitten pilkotut sienet, lisää hieman lämpöä ja haihduta neste sienistä.

2. Sekoita sillä välin pohjan ainekset ja painele seos voideltuun piirakkavuokaan.

3. Sekoita kulhossa kermaviili, muna, suola ja mustapippuri.

4. Levitä sipuli-sieniseos pohjalle, lisää pilkottu kinkku tai siansivu sekä kuutioitu sulatejuusto ja kaada päälle kermaviili-munaseos. Mausta suolalla ja pippurilla ja lisää päälle tilliä.

5. Paista 175-asteisessa uunissa n. 30 minuuttia.

6. Anna piirakan jäähtyä hetki ennen herkuttelua.

Samankaltaisia reseptejä

  • 6 2 Kanttarelli-kinkkupiirakka
  • 6 0 Juustoinen kalakeitto (ilman perunaa)
  • 1 0 Kanttarellipiiras
  • 2 0 Hawaijin pasta
  • 17 2 Koskenlaskijan kermaperunat
  • 5 6 Kanttarelli-fetapiirakka

Kommentit

Nicole
Syksyn mahtava sienisato kannattaa hyödyntää monella tavalla ja tässä piirakassa voi käyttää muitakin sieniä kuin kanttarelleja. Esim. tatteja tai rusko-orakkaita (kuvassa), jotka ovat helppoja ja maukkaita, kokonaan madottomia.