15 432
15 432

Valkoviinikastike/gratiini kalalle

4 annosta

Raaka-aineet

2 pieneksi pilkottua salottisipulia
4 rkl voita (käsin kirnuttua jos mahd.)
3 rkl vehnäjauhoja
2 dl vettä
2 dl kuivaa valkoviiniä
kalaliemikuutiota
2 dl vispikermaa
suolaa, valkopippuria myllystä ja hiven cayennepippuria
600 g kalafileitä
hieman sitruunamehua
2 tl sokeria
2 tl kurkumaa

Jaa resepti

Ohje

KASTIKE:1. Sulata puolet voista paistipannulla ja kuullota sipulit alhaisella lämmöllä. Siirrä sipulit pannun sivulle ja laita loput voista pannulle ja sekoita hyvin joukkoon vehnäjauhot, paista niitä hyvin kevyesti hetken verran ja sekoita sitten sipulisilpun kanssa. 2. Kaada sekaan vesi, viini sekä kalaliemikuutiot. Kiehauta sekoitellen ja kaada joukkoon kerma. Anna kiehua kevyesti n. 4 minuuttia. Lisää suola, valko- sekä cayennepippurit. Tarkista maku.3. Tarjoa paistettujen kalafileiden päällä, kuortittujen keitinperunoiden kera.GRATIINI:1. Valmista kastike. 2. Laita kevyesti suolatut ja valkopippuroidut kalafileet voideltuun uunivuokaan ja kaada kastike päälle.3. Gratinoi 200-225-asteisessa uunissa n. 15-20 minuuttia.4. Koristele annokset tillillä.5. Tarjoa kuorittujen keitinperunoiden kera. Voit tehdä myös tiukan perunamuusin (kts. pöytälaatikostani Kuha Walevska), pursottaa sitä kalojen ympärille vuokaan ja gratinoida senkin. On juhlavampaa jos tarvis!VINKKI: Jos mahdollista, käytä käsin kirnuttua voita joka on uskomattoman ihanan makuista kaikessa ruuanlaitossa!

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Sitruunakastike kalalle
  • 2 1 Valkoviinikastike kalalle
  • 3 4 Kalanmakuinen kastike kalalle kuin kalalle
  • 3 1 Frittitaikina kalalle
  • 0 0 Hyydytetty luumukakku
  • 2 3 Sitruunakastike kalalle intialaisittain

Kommentit

Nicole
Kastike johon ei kyllästy ikinä ja on aina yhtä hyvää!