6 583
6 583

Köllen "mokka"palat

Raaka-aineet

200 g voita
5 kpl kananmunaa
3 dl sokeria
4 1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
2 dl maitoa
pohjaan voit käyttää myös kaakaojauhetta, 1-3 ruokalusikkaa.
pinkki kuorrutus
ohjeen mukaan mansikanmakuista tomusokeria (dan sukker)
sininen kuorrutus
tomusokeria
pari ruokalusikallista vettä
muutama tippa sinistä elintarvikeväriä
voit myös maustaa kuorrutteen, itse käytin piparminttuöljyä pari tippaa (makustele)
koristeeksi
sinisissä smurffi-vaahtokarkkeja
pinkeissä kirpeitä mansikka-vaahtokarkkeja

Jaa resepti

Ohje

Sulata voi ja anna jäähtyä.

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi.

Sekoita keskenään kuivat aineet ja lisää vuorotellen, rasvan ja maidon kanssa, munasokeri vaahtoon.

Nostele tasaiseksi taikinaksi.

Levitä taikina leivinpaperille uunipellille.

Paista 200 astetta n.15min. tarkista kypsyys.

Anna jäähtyä.

levitä kuorrute ja koristele haluamallasi tavalla.

 

 

Sain idean ystävältäni, joka oli tehnyt koulussa saman tyyppisiä leivoksia. Sovelsin ja kokeilin vähän omiani, mutta perusperiaate on tallessa. :) kokeilin sinisiin leivoksiin makua piparminttuaromilla, mutta ihan hyvin maun voisi antaa esim sitruunamehu. Tämä on vielä kokeilu vaiheessa, ja muuntelen reseptiä sitä mukaan kun itse löydän se parhaan tuloksen! :)

Samankaltaisia reseptejä

  • 0 0 Mansikka-basilikasorbetti
  • 2 4 Köllen korvapuustit
  • 0 0 Helin sitruunamarmeladi
  • 3 2 Piparien koristelu 16.12.09
  • 2 1 Mustikkapannacotta
  • 1 0 Appelsiini-valkosuklaaparfait

Kommentit

noorau
täytyy sanoa että oli kaiken sen vaivan arvoista etsiä näitä karkkeja kolmesta eri kaupasta :) varma hitti lastensynttäreillä ja miksi ei aikuisillekkin maistuis. ;) tästä taikinasta riitti yhteen pellilliseen, jonka leikkasin kahtia, kun pohja oli jäähtynyt. ens kerralla sitten kaksinkertainen taikina ja molemmille väreille omat pellit :)