Raaka-aineet
1 | vuokaleipä vaalea siivutettu pituus suuntaan |
1 dl | maitoa tai maitoa jossa hiukan murennettua lihalientä sulatettu |
200 g | ruohosipuli tuorejuustoa esim. Viola |
1 dl | kermaviiliä |
1 dl | kurkkusalaattia esim.Pirkka |
200 g | hienonnettua ohutta kinkkua |
Kuorrutus: | |
1 pak | koskenlaskija juustoa (minulla oli paprika, siitä kellertävä väri) |
1/2 dl | ruohosipulia hienonnettuna |
1 dl | majoneesia |
persiljaa, kirsikkatomaatteja,tuorekurkkua, kinkku ruusukkeita ohuen ohuesta kinkusta | |
yrttejä |
Ohje
Vuoraa pitkä vuoka kelmulla ,jätä reunoja, että saat kietaista kakun päälle.
Tee täyte, notkistamalla tuorejuusto kermaviilillä, lisää hienonnettu kinkku, kurkkusalaatti ja sekoita tasaiseksi.
Levitä täytettä leipäpohjan päälle.
Tee näin alkaen kostutuksesta kerroksittain kunnes on kannen aika.
Kostuta kansileipää hiukan enemmän.
Asettele kelmu tiivisti leivän ympärille, kun olet täyttänyt (seoksesta tulee aika monta kerrosta)
Laita jääkaappiin tiivistymään ja maustumaan vuorokaudeksi tai ainakin muutamia tunteja.
Paino on hyvä laittaa päälle, ettää tiivistyy hyvin,jotain vaikka pari voipakettia ,kuten minulla oli.
Kumoa täytetty leipä tarjoiluvatiin, poista kelmu.
Anna olla jääkaapissa kunnes teet kuorrutuksen.
Soseuta sulatejuusto (tehosekoitin on paras tässä) Jos haluat lisää ruohosipuli hienonnettuna.
Lisää majoneesi ja sekoita tasaiseksi.
Levitä aimo annos kuorrutusta leivän sivuille ja päälle.
Pistä jääkaappiin odottamaan, kunnes leikkaat kurkut, tomaatit, pyörittelet ruusukkeet.
Hienonna persilja
Koristele leipä mieleisesti.
Pistä hammastikkuja sinne tänne varovasti pystyyn ja kelmu niiden yli suojaamaan kakkua,kunnes tarjoilet sen.
Lähetä käyttäjälle yksityisviesti