10 203
10 203

Kreikkalainen lammaslaatikko

6 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

1 - 2 munakoisia
10 perunaa (rosamundaa)
2 punaista paprikaa
2 sipulia
2 purkillista murskattuja tomaatteja
600 g lampaanjauhelihaa
3 rkl voita
1 tl timjamia
1 tl basilikaa
1 tl rosmariinia
3 valkosipulinkynttä
3 tl suolaa (maldonia)
1/2 tl mustapippuria
3 dl valkoviiniä

Jaa resepti

Ohje

Ruskista lampaanliha.

Huuhtele ja kuivaa munakoiso ja paprikat, poista paprikoista siemenet Leikkaa munakoiso n. 1 cm:n viipaleiksi ja puolita ne. Leikkaa peruna ohuiksi siivuiksi, paloittele paprika, hakkaa sipuli palasiksi, siivuta valkosipuli.

Voitele uunipannu hyvin voilla reunoja myöten. Lado pannulle ensin kerros perunoita, munakoisoa, sipulia ja paprikaa. Seuraavaksi kerros lammasta. Mausta. Levitä purkillinen tomaattimurskaa tasaisesti kerrokseksi. Sitten taas kerros kasviksia, lihaa ja mausteita. Päällimmäiseksi kasviskerros, mielellään niin, että perunat ja munakpoisot muodostavat paistokselle "kannen",  toinen purkillinen tomaattimurskaa ja viimeinen maustekerros. Kaada pannulle valkoviini.

Paista uunissa 225 asteen lämmössä. Ota pannu uunista puolen tunnin kuluttua ja painele esim. puukauhalla laatikko tasaiseksi, koska se tuppaa nousemaan pannun keskelle. Laita pannu takaisin uuniin ja kypsennä edelleen 35 - 40 minuuttia.

Samankaltaisia reseptejä

  • 17 4 Kreikkalainen kasvispata
  • 7 0 Hawaijinpata
  • 10 1 Kreikkalainen lihapata
  • 6 2 Kreikkalainen jauhelihakastike
  • 6 0 Kreikkalainen kasvisfetavuoka
  • 2 0 Kreikkalainen piirakka

Kommentit

Fasaani
Helpotan laatikon tekoa jakamalla heti kasvikset kolmeen eri kulhoon, samoin jauhelihaseoksen puolitan. Silloin ei tarvitse pähkäillä, riittävätkö ainekset tasaisesti joka kerrokselle. Lisäämällä ainesmäärää aivan mu-tu -tuntumalla laatikkoa voi tehdä suuremmankin määrän. Tämän kanssa en tarjoa koskaan salaattia, niin paljon vihanneksia tässä jo on. Resepti on alkujaan Carl Butlerin keittokirjasta, mutta olen mukaillut sitä kokeilujen myötä, lisännyt mausteita ja nestemäärää.