Auringonkehräleipä

1,5 - 2 h

Raaka-aineet

½ l vettä
1 dl aurinkokuivattua tomaattia
1 pss kuivahiivaa
1 ½ tl suolaa
3 rkl siirappia (tai hunajaa)
1 dl auringonkukan siemeniä
4 dl kaurahiutaleita
n. 8 dl vehnä-/hiivaleipäjauhoja
½ dl öljyä (a-k tomaateista jos mahd.)
voiteluun
2 rkl sokeria
2 rkl vettä
2-3 rkl auringonkukan siemeniä

Jaa resepti

Ohje

Lämmitä vesi reilusti kädenlämpöiseksi (n. 42 astetta). Sekoita kuivahiiva desiin jauhoja. Sekoita veteen suola, aurinkokuivattu tomaatti (pienenä silppuna tietenkin), siirappi (tai hunaja), siemenet ja hiiva-jauhoseos. Lisää kaurahiutaleet ja jauhoja, sekoita aina välissä. Lisää jauhoja vähitellen, öljy myös mukaan. Alusta tasaiseksi (ei haittaa vaikka jäisi aika tarttuvaiseksi) ja kohota kaksinkertaiseksi. Mikro on hyvä paikka kohottaa, varo vain laittamasta sitä päälle.

Jaa kohonnut taikina kahtia ja vaivaa sileäksi pöydällä. Muotoile taikinapaloista pitkät pötköt. Kierrä löyhästi yhteen ja taita rinkeliksi. Anna vielä kohota leivinpaperilla pellillä ennen uuniin laittamista. Voitele leipä kiehautetulla sokerivedellä (voit "kiehauttaa" mikrossa, ideana vain että sokeri liukenee kokonaan) ja ripottele pinnalle auringonkukan siemeniä.

Paista 200 asteessa uunin alatasolla noin 25 min.

Ohje on jostain Pirkan Ruoka-lehdestä. Itse en laittanut auringonkukan siemeniä, ja jauhoina käytin 3-viljan sämpyläjauhoja joissa on vehnäjauhon lisäksi ruis- ja kaurarouhetta.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 2 Okun punajuurileipä leipäkoneella
  • 0 0 Sekalimppu
  • 0 0 Passion-tuorepuuro
  • 7 11 Ohraleivat
  • 3 4 Herkulliset manna-porkkana-sämpylät, kuitupitoinen!
  • 0 0 Sämpylät

Kommentit

peltipurkki
Oikein hyvää grilli-iltaan.