7 017
7 017

Valkosuklaaboysenmarjakakku

10 annosta 1,5 - 2 h

Raaka-aineet

neljän munan kakkupohja
kostutus
Vaniljamaito (lasi maitoa + 1 tl vaniljasokeria)
Täytteeksi
2 pss DrOetkerin valkosuklaamoussea
1 levy Pandan valkosuklaata rouheena
boysenmarjoja
KUORRUTUS
2 dl Flora vispiä
500 g Vaahtokarkinmakuinen karkkimassa

Jaa resepti

Ohje

Tee ja paista kakkupohja. Anna jäähtyä.

Leikkaa pohja kolmeen osaan. Leikkaa puhtaaseen vuokaan, jossa aikaisemmin paistoit pohjan, pohjan kokoinen ja muotoinen leivinpaperi. Laita pohjalle alassuin kakun päälimmäinen osa, kostuta vaniljamaidolla, levitä puolet pussin ohjeen mukaan tekemästäsi valkosuklaamoussesta ja mousseen mukaan sekoittamastasi valkosuklaarouheesta levyn päälle ja lisää runsaasti jäisiä boysenmarjoja moussen päälle. Jatka, kunnes kaikki levyt ja täyte ovat vuoassa ja suojaa vuoka hyvin esim kelmulla. Anna makuuntua seuraavaan päivään.

Kumoa kakku tarjoiluvadille. Vaahdota Vispi ja levitä siitä tasainen, siisti tartuntapinta karkkimassalle. Kauli karkkimassa tomusokeria ja silikonialustaa apuna käyttäen reiluksi levyksi, joka yltää kauttaaltaan kakun päälle. Painele massaan halutessasi kuvioita joko kuviokaulimella tai erillisellä silikonisella kuviomatolla. Nosta massa varovasti käsillesi ja laita kakun päälle. Tasoittele paikalleen, leikkaa ylimääräiset pois ja koristele halutessasi vielä esimerkiksi nauhoilla, ruusuilla tms.

Samankaltaisia reseptejä

  • 4 4 Mamman mansikkakakku
  • 7 6 Suklaa-boysenmarjakakku
  • 0 0 Kookosvohvelit ja mascarpone-valkosuklaavaahtoa
  • 5 3 Vaaleanpunainen unelma
  • 7 3 Syntymäpäiväkakku
  • 5 2 Toffeekarpalokakku

Kommentit

tmk
Suhteellisen vähällä vaivalla yksinkertaisen siisti kakku vaikka mihin tarkoitukseen.