7 796
7 796

RuokaisaSavusiikasalaatti

Raaka-aineet

revittyä jäävuorisalaattia
suikaloitua hopeasipulia
suikaloitua paprikaa
ruodottomaksi perattua ja paloiteltua savusiikaa
kovaksi keitettyjä munia lohkoina
kuorettomia katkaravunpyrstöjä , pakaste
osterikastiketta
mustapippuria myllystä pari kierrosta
yrtti-merisuola maustetta myllystä
tarjoiluun sipulista salaattikastiketta:
1 salottisipuli pienittynä
1 dl Extra neitsytoliiviöljyä (Lidl)
2 rkl aceto balsamico di Morena etikkaa
½ tl suolaa
½ tl hermesetas makeutusjauhoa

Jaa resepti

Ohje

Aineksissa ei ole määriä, niitä laitetaan syöjien mukaan.

Valmista ensin salaattikastike:

Sekoita kastike-ainekset astiaan ja surauta sauvasekoittimella sileäksi.

Lämmitä sulaneita ja valutettuja  ravunpyrstöjä teflonpannussa. Lisää joukkoon kunnon loraus osterikastiketta. Sekoita hyvin ja nosta pannu  pois levyltä, ettei ravut sitkisty.

Kokoa tarjoilulautaselle salaatti.

Levitä revitty salaatti pohjalle, päälle sipulit, paprikat, kalapalat, munalohkot ja ravunpyrstöt.

Mausteeksi pippuria ja yrttisuolaa myllystä.

Sipulinen salaattikastike sopi oikein hyvin  porukkaan, mutta mikä vain mieleinen kastike käy yhtä hyvin.

 

Samankaltaisia reseptejä

  • 2 2 Hapanimelää kananpoikaa
  • 4 8 Kurkku kipu pois kurlaten
  • 0 0 Marinadi possulle ja broilerille
  • 0 0 Omena-inkiväärimuuli
  • 3 0 Sipulinen salaattikastike
  • 0 0 Cashew kuorrutettua kananpojan fileepihviä

Kommentit